maanantai 10. elokuuta 2015

Kesäkurpitsa-sitruunahillo

Niin se vain kesä meni ja arki alkaa. Meillä onkin astetta jännittävämpi syksyn aloitus käsillä, sillä kuopuksemme on ekaluokkalainen. Voi niisk! Mihin tämä aika oikein menee... Liian hempeilyn välttämiseksi todettakoon, että kutosluokkalainen osaa jo olla "asiaankuuluvan" tympääntynyt vapaudenriistosta, jota myös peruskouluksi kutsutaan.

Loman kruunasivat lettuset ja kesäkurpitsahillo, joka on meidän lasten suosikkilisuke lettujen ja pannarin päälle. Ja maistuu se oivallisesti myös paahdetulle leivällekin sipaistuna. Reseptin sain kymmenisen vuotta sitten ystävältä ja siitä lähtien meillä on tehty kesäkurpitsahilloa lähes joka kesä, ja joskus talvellakin.























































Tarvikkeet:

2 litraa kesäkurpitsapaloja (käytin tähän noin 1,5 kg kesäkurpitsaa)
2 dl vettä
8 dl hillosokeria
2 sitruunan mehu
1 tl kardemummaa

Kuori ja paloittele kesäkurpitsa. Mitä enemmän jätät kuorta, sitä vihreämpää hilloa. Poista siemenet, jotta hillosta ei tule liian löysää. Kesäkurpitsan sisukset voi käyttää vaikka sämpylätaikinassa. Keitä kesäkurpitsapalat vesitilkassa pehmeiksi ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Lisää soseeseen hillosokeri, sitruunamehu ja kardemumma, ja keitä vielä 10 minuuttia. Voimakkaamman sitruunan maun saa, jos lisäät soseeseen myös raastettua sitruunankuorta. Sitruunat voi myös korvata limellä. 



























Onnea ja menestystä koulutielle kaikille koulunpenkille suuntaaville, niin lapsille kuin aikuisille! 




19 kommenttia:

  1. Järisyttävän hyvännäköinen lettusetti ja tuo hillo, pakko olla herkkua! <3 Voi niisk, meidän vauva kin menee kolmoselle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis miten voi olla jo kolmasluokkalainen?! Ei pysty ymmärtämään...

      Poista
  2. Tätä hilloa on pakko kokeilla, näyttää kyllä niin herkulta.

    VastaaPoista
  3. Ihan pakko kokeilla tätä. Kuinka paljon tuota valmista hilloa tulee tuosta? Mietin, että pitäiskös kokeilla ensin puolella määrällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, paljonkohan tuo määrä on... Tästä tulee ehkä kolme tai neljä sellaista Dronningholm-purkkia, nyt on hillo niin sekalaisen kokoisissa purkeissa, että hankala arvioida.

      Poista
    2. Kiitti eli teen ensin puolikkaan :)

      Poista
  4. Ja mun vauva aloittaa yläkoulun huomenna... Voi ajan kulua ❤
    Mörris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kohta ne vauvelit jo lentävät pesästä... Oi voi <3

      Poista
  5. Onpa herkullisen näköistä! Lapsille ei kyllä pärjää sanoa jos hillo on kasvisperäistä ;)

    Meillä esikoinen aloitti ammattiopiston ja nuorin menee kakkoselle. Huoh, en sano mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä oli meilläkin epäluuloisia alkuun, mutta siitä päästiin (ihme kyllä) ohi :D Ja ekaluokkalainen ei
      tykkää mistään muusta hillosta kuin tästä! Ihmetavaraa...

      Poista
  6. Oumai, miten maistuvan näköinen kattaus lettuja, hilloa, vadelmia ja vaahtoa, nammm! Pitäisi joku kerta itsekin kokeilla tuota kesäkurpitsahilloa - tosiaankin, toimisi varmasti leivänkin päälle sipaistuna!

    VastaaPoista
  7. Mä oon ollut niin kaavoihini kangistunut etten oo moneen vuoteen kokeillut mitään erilaisia hilloja mutta jospa tätä kokeilisin kun kaapissa tuota kesäkurpitsaakin pari pötköä odottelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on oivallinen osoite ylimääräisille kesäkurpitsoille :)

      Poista
  8. Varmaan ihana hillo, nam! Pitänee kokeilla kylläkin vaikka saa nähdä jääkö kesäkurpitsoja hilloon asti ollenkaan. Olen ihan heikkona niihin, söisin niitä raakana vaikka kilotolkulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en niistä raakana niin välitä, mutta täytettynä, grillattuna, kasvispaistoksissa jne kyllä yksi lempiherkuista :)

      Poista
  9. Mums mitä hilloa! Tämä resepti tuli kuin tilauksesta, juuri mietin mitä teen noilla kaikilla kesäkurpitsoilla, joita kasvimaalta puskee :-)
    Löysin tämän ihanan blogisi ihan äskettäin nelkytplus-yhteisön kautta, johon
    itsekin kuulun. Tulin ja kirjauduin samantien lukijaksi. Mielenkiintoisia juttuja sulla täällä.

    Tervetuloa vastavierailulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Teija, kiva kun löysit tänne <3 Taidankin olla jo ennestään sinun lukijasi, muistan ne ihanat merelliset terassikuvat :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!