Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. joulukuuta 2016

Härkis-joulutortut

Selailin viime viikolla ahkerasti pikkujoulupöytään sopivia suolaisia suupaloja, ja törmäsin Myllyn Parhaan nyhtökaura-joulutorttujen reseptiin. No, lottovoittokin tuntuu todennäköisemmältä kuin nyhtökauran löytäminen kaupan hyllyltä muulloin kuin perjantaiaamuna ennen yhdeksää, joten päätin käyttää sen sijaan Härkistä ja muutenkin vähän tuunailin reseptiä. Maustoin täytteen aika reippaalla kädellä, pieni tulisuus tasapainottaa sopivasti rasvaista taikinaa. Suolainen joulutorttuhan on käytännössä pasteija, täyte vain on näkyvillä eikä piilossa leivonnaisen sisällä. Niinpä näillä herkuilla on käyttöä vaikkapa kasvissosekeiton lisukkeena tai glögin kanssa tarjottavana. 



Härkis-joulutortut (32 kpl)


1 kg torttu- tai lehtitaikinalevyjä 

Täyte

loraus rypsiöljyä
1 banaanishalottisipuli pieneksi silputtuna
1 punainen paprika pieninä kuutioina
250 g Härkistä
grillimaustetta
chilijauhetta, -kastiketta tai -tahnaa 
200 g ranskankermaa

Pilko sipuli ja paprika ja kuullota niitä pannulla öljyssä, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää Härkis ja mausta. Anna lämmetä hyvin ja lisää loppuvaiheessa ranskankerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tulisuutta ja suolaa. (Maustaminen ei minulle ole eksaktia tiedettä vaan suutuntumalla mennään, siksi mausteiden kohdalta puuttuvat mitat.) 

Leikkaa taikinalevyt puoliksi ja leikkaa tähtitorttumallin mukaan viillot kulmista kohti keskustaa. Kääntele kulmat keskelle ja nosta päälle täytettä. Täyte pysyy paistaessa hyvin kasassa, joten sitä voi laittaa ihan reilun keon. Voitele lopuksi tähden sakarat kananmunalla. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. 

Täyte itsessään on niin herkullista, että sitä kannattaa käyttää muuhunkin. Käytä vaikkapa puolet täytteestä torttuihin ja loput salaatin, salsan ja avokadon kanssa tortillojen täytteenä. 

Herkullista joulun odotusta! 





keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pääsiäispulla appelsiinituorejuustotäytteellä

Pieni leipoosi puski pintaan viime perjantai-iltana ja löysin itseni leipomasta pullaa klo 23 illalla. Jo pidemmän aikaa oli resepti-idea kutitellut jauhopeukaloa ja nyt sitä sitten oli pakko päästä testaamaan. Peruspulla saa täytteekseen pääsiäisenä usein rahkaa ja rusinoita, mutta tällä kertaa laitoinkin täytteeseen appelsiinituorejuustoa. Pullataikinan leivoin vähän vahingossa ilman kananmunaa ja laktoosittoman maidon puutteessa päädyin käyttämään nesteenä veden ja kaurajuoman sekoitusta. Hyvää, pehmeää pullaa tuli tälläkin tavalla.



Täyte 

Tämä annos riittää n. 12-15 pullaan, eli reilu puolet puolen litran pullataikinasta.

200 g appelsiinituorejuustoa
1 kananmuna
makeutukseen vaniljasokeria
(appelsiinimarmeladia, mikäli haluat voimakkaamman appelsiinin maun)

Leivo pullataikinasta pyöreitä pullia ja kohota pellillä. Paina kohonneeseen pullaan keskelle kolo juomalasin pohjalla. Täytä kolo tuorejuustotäytteellä. Voitele reunat kananmunalla. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat.

Pulla muuntuu leivokseksi, kun koristelet sen persikkaviipaleilla.

Pullantuoksuista Pääsiäistä! 





lauantai 19. joulukuuta 2015

Piparkakkutaloja | Candy Village

Lakataan laskemasta kaloreita ja ostetaan silmittömästi karkkia ja piparitaikinaa. Ei lasketa työtunteja. Riitelevät veljekset auttavat toisiaan sulassa sovussa. Karkit menevät suurimmaksi osaksi taloihin eikä suihin. Keittiö on päiväkausia hyrskynmyrskyn. Poltetaan sormet kuumassa sokerissa. Jotain hajoaa, jotain improvisoidaan. Sokerikuorrutetta on kaikkialla. Tomusokeri pölisee. Mitä meillä oikein tapahtuu? 

On aika rakentaa piparkakkutaloja. 

Kivi & Kakku proudly presents 

* Candy Village *


















Viime vuoden Piparikujalle pääset täältä. 


Piparkakkujen tuoksuista viikonloppua Sinulle! 

torstai 26. marraskuuta 2015

Naked cake: Suklaata, tryffeleitä, pähkinää ja kirsikkaa

Minulla on tapana noudatella täytekakuissa päivänsankarin lempimakuja. Isänpäiväksi tehdään jotain marjaisaa, lapsille puolestaan tehdään fantasiakakkuja ja käytetään reippaasti suklaata. Tällä kertaa on sitten minun lempimakujeni vuoro, joten kehittelin tämän kakun juuri oman makuni mukaiseksi. Tummaa suklaata, kirsikkahilloa, tryffeleitä, rapeaa karamellisoitua pähkinää... Tämä sopisi mainiosti myös joulun juhlapöytään. 








Ohjeet

Kakkupohja: Matala suklaakakkupohja, joka leikataan kahteen osaan.

3 munaa
100 g fariinisokeria
100 g voita
1 tl pikakahvijauhetta
1,5 rkl kiehuvaa vettä
50 g tummaa suklaata
100 g vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta

Voitele ja jauhota vuoka. Mittaa vatkauskulhoon sokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset, keltuaiset sokerikulhoon ja valkuaiset toiseen vatkauskulhoon. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe. Liuota kahvijauhe kiehuvaan veteen ja sulata suklaa kahvin sekaan mikrossa, tarkkana ettei pala. Anna jäähtyä hieman. Sulata voi ja anna jäähtyä. Esivalmistelut on nyt tehty. 

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset ja fariinisokeri. Lisää suklaa sokerivaahtoon ja vatkaa tasaiseksi pienillä tehoilla. Lisää pari ruokalusikallista valkuaisvaahtoa, jotta saat massasta pehmämpää. Lisää jauhot ja voi edelleen pienillä tehoilla vatkaten. Nostele loput valkuaisvaahdosta taikinaan ja sekoita nuolijalla tasaiseksi. Kaada vuokaan ja paista 175 asteessa n. 25 min. 

Täyte

150 g kirsikkamarmeladia (Filos)
1 prk vaniljarahkaa
1,25 dl vispikermaa vaahdotettuna
50 g tummaa suklaata rouhittuna (47 % Fazer)
5 liivatelehteä (liotettu kylmässä vedessä, sulatettuna tilkkaan kiehuvaa vettä)

Pinnalle
Ohut kerros suklaakermavaahtoa
1,25 dl kermaa vaahdotettuna
50 g sulatettua suklaata

Koristeluun
Tryffeleitä (puolitettuna)
Säilykekirsikoita
Karamellisoitua hasselpähkinärouhetta



Hyydytetään kakkuvuoassa kelmuun käärittynä yön yli. Tällä kertaa tein kakun "nakuna" eli sivuille ei tullut koristelua vaan naked cake meiningillä vaaleanpunainen täyte saa näkyä. Laitoin kakun päälle tarttumapinnaksi ohuen kerroksen suklaakermavaahtoa, jonka päälle asettelin tryffelit ja karamellisoidun hasselpähkinärouheen. Muutama kirsikka vielä kertomaan, että täytteessä on kirsikkaa ja kakku on valmis. 

Ja laitetaan nyt sitten todistusaineistoakin, että ikää on tullut lisää. Tai sitten huolella filtteröity kuva ;)



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Leipoosi

Leipoosi - pakonomainen, sisäsyntyinen tarve leipoa. Leipoosiin joutunut leipuri ei voi vastustaa jauhopussien kutsua, vaan sivuuttaa muut velvollisuutensa saadakseen upottaa kätensä taikinaan. Leipoosin vakavammassa muodossa leipuri ei pysty lopettamaan leipomista vaan ajantaju kadoten aloittaa aina uusia ja uusia leipomuksia. (Kukahan unohti tänään hakea lapsen lentopalloharkoista ja tajusi sen vasta kun Whatsapp kilahti?)  Leipoosi on läheistä sukua neuloosille, jossa intohimo kohdistuu neulomiseen. 

Tänään se leipoosi sitten iski ja ihan viattomasti lähti liikkeelle niinkin pienestä asiasta kuin sesongin ensimmäisistä joulutortuista. Hillomakuja on monia, joten kausi startattiin vadelma- ja luumutortuilla. Muoto perinteinen tähti, sillä ei alettu (vielä) kikkailemaan. 



Muistatte ehkä vielä sen edellisen postauksen kanan. Broileria jäi hieman yli, joten jatkojalostuksen tarve oli ilmeinen (kylmien luiden järsiminen houkuttaa perhettä vielä vähemmän kuin lämpimien). Annospiiraat ovat olleet jo jonkin aikaa testattavien listalla, joten silikoninen tartalettivuoka esille ja spelttitaikinaa vääntämään. Siihen löydät ohjeen täältä. Samankokoisesta taikinasta tuli 6 pientä piirasta. Täytteeseen meni silputtua uunibroileria, goudaraastetta, aurinkokuivattua tomaattia sekä bbq-kastikkeella maustettua kermaviiliä. Ei kovin sieviä, mutta hyviä. 



No sitä kanaa jäi edelleenkin yli. Haa, pakkasessa on vielä torttutaikinalevyjä. Broiskupasteijoita siis. Loput broilerit saivat seurakseen kantarellituorejuustoa ja goudanjämät. Oikein makoisia pasteijoita tulikin. 



Mitenkäs tämä perunamuussi... No jos vielä perunarieskaa. Jauhoja, kaurahiutaleita, kananmunaa, vähän sitä sun tätä. Kuumaan uuniin ja suoraan uunista suuhun voinokareen sulaessa pitkin suupieliä. Ei paha. 



Tähän älysin lopettaa. Onneksi. Vadelmatkin huutelivat jääkaapista siihen malliin, että jos en olisi siirtynyt koneelle, olisi pian ollut myös vadelmapiirakka pöydässä. Silloin pitää tarttua tuumasta toimeen, kun on inspiraatio päällä. Kutsutaan myös raudan takomiseksi silloin kun se on kuumaa. Burp. 


maanantai 26. lokakuuta 2015

Lehtikaali-fetapiirakka spelttipohjalla

Leivoin viime viikolla lehtikaali-fetapiirakkaa. Joskus 90-luvulla tein usein feta-pinaattipiirakkaa, mutta siihen iski jossain vaiheessa totaalinen kyllästyminen. Kaivoin keväällä reseptin naftaliinista ja hyväähän se oli, mutta piirakka tuntui kuitenkin tarvitsevan päivittämistä tähän päivään. Vaihdoin pinaatin lehtikaaliin ja pohjataikinaan vehnän tilalle speltin, maustoin hiukan eri tavalla ja näin syntyi lehtikaali-fetapiirakka. Piirakka vie kielen mennessään ja tästä tuli kyllä kertaheitolla uusi suosikki, jota varmaan taas leivon kyllästymiseen saakka.



Ohje on mitoitettu pienehköön, halkaisijaltaan 18 cm vuokaan. Kokeilin tällä kertaa säädettävää Städterin reunavuokaa ja paistoin piirakan leivinpaperin päällä isolla Teema-lautasella. En ole tuon Städterin kanssa päässyt sinuiksi kakkupohjien leivonnassa, mutta suolainen piirakka sillä syntyi suht näppärästi. Reuna vain pois ja piirakka on valmis tarjoiltavaksi, reunat kauniisti esillä. 

Sitten siihen reseptiin. Rapean piirakkapohjan saa aikaiseksi muutamalla yksinkertaisella niksillä. Avainsana on kylmä. Kylmä voi, kylmä vesi ja kahteen kertaan lepuutus kylmässä. Näin piirakkataikina ei valahda vuoan pohjalle ja paistuu rapeaksi. 

Spelttipohja suolaiselle piirakalle


75 g jääkaappikylmää voita pieniksi kuutioiksi paloiteltuna
3 dl spelttijauhoa
½ tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Sekoita suola jauhoihin. Nypi sekaan kylmä voi mahdollisimman nopeasti, kunnes taikina on murumainen. Lisää vähitellen kylmää vettä ja vaivaa taikina sopivan notkeaksi. Muotoile taikina palloksi ja litistä, kääri kelmuun ja laita jääkaappiin viilenemään. Valmista taikinan jäähtyessä täyte. 

Feta-lehtikaalitäyte


noin 75 g lehtikaalia (3 isoa lehteä)
puolikas pieni sipuli tai yksi shalottisipuli
100 g fetaa (Apetina feta ja aurinkokuivattu tomaatti toimi loistavasti)
2 munaa
1,5 dl kermaviiliä, ranskankermaa tai maidolla kevennettyä ranskankermaa
jauhettua maustepippuria

Poista lehtikaalin lehdistä kovat lehtiruodit ja silppua kaali veitsellä ohuiksi suikaleiksi. Kiehauta kattilassa tilkka vettä, lisää keitinveteen ripaus suolaa ja ryöppää kaalisilppua pari minuuttia. Valuta kaalista neste siivilässä. Leikkaa fetakuutiot pienemmiksi muruiksi (noin neljään osaan). Silppua sipuli pieniksi kuutioiksi ja freesaa ne öljyssä pannulla. Anna täytteen ainesten jäähtyä ja sekoita sipulit jäähtyneenä fetakuutioiden joukkoon. 

Vispaa kananmunat nesteeseen haarukalla ja mausta ripauksella maustepippuria. Täytteeseen ei tarvitse lisätä suolaa, sillä feta on jo itsessään varsin suolaista.

Lehtikaali on terveellistä ja myös näyttää siltä! 

Tässä piirakka metallitötterössään uuniin menossa. Kaalinlehdet saavat olla
kapeampia kuin kuvassa näkyy, näin suutuntuma on miellyttävämpi. 

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kaulitsemalla saat siistimmän lopputuloksen. Pistele piirakkapohjaan haarukalla reikiä ja esipaista piirakkapohjaa uunin alatasolla 200 asteessa 10 minuuttia. Nostele piirakkapohjalle lehtikaalit ja feta-sipuliseos, sekoita varovasti, etteivät ainekset jää liikaa kerroksittain. Kaada päälle munamaito. Paista 200 asteessa noin 30 min tai kunnes täyte on kunnolla hyytynyt. 

Tarjoa esim. ruokaisan salaatin tai savukalan kanssa.


lauantai 10. lokakuuta 2015

Mehevä ja rouskuva siemenleipä

Leivon kovin harvoin leipää. Ehkä liiankin harvoin, sillä tuore, kotonaleivottu leipä on aivan vastustamaton herkku. Hyvä leipä ei kaipaa seurakseen muuta kuin sopivan suolaista voita. Kaverini vinkkasi minulle siemenleivän ohjeen joskus viime vuosikymmenen puolella. En ollutkaan tehnyt sitä aikoihin, kunnes muistin tämän koukuttavan leivän pohtiessani lisukkeita lohikeitolle.

Leikkauspinta paljastaa leivän suutuntuman. 

Tämä resepti muistuttaa siinä mielessä myslipatukoiden ohjetta, että ainesosia vaihtelemalla leivästä saa juuri omaan makuun sopivan. Alkuperäisestä ohjeesta ei taida olla paljon muuta jäljellä kuin mittasuhteet (jos nekään), sillä ainesosat ovat eri kokeilujen myötä vaihtuneet moneen kertaan. Siemenleipä on myös todella helppo tehdä, sillä taikina vain sekoitetaan eikä sitä tarvitse vaivata tai kohottaa.

Kurpitsan- ja auringonkukansiemenet ja pähkinärouhe antavat
 leivälle rouskuvan rakenteen, karpalot tuovat kirpeää makeutta. 


Tällaisista aineksista syntyi makeahko, mehevä ja suutuntumaltaan mukavan pureskeltava leipä. 

3,5 dl spelttijauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
0,75 dl auringonkukansiemeniä
0,75 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
0,5 dl kuivattuja karpaloita
0,5 l piimää
0,75 dl siirappia (1 dl jos pidät makeammasta leivästä)
vajaa teelusikallinen ruokasoodaa

Sekoita keskenään piimä, siirappi ja sooda. 
Sekoita keskenään kuivat aineet. 
Yhdistä ja sekoita.
Kaada taikina voideltuun leipävuokaan. Voit myös jakaa taikinan kahteen vuokaan, jolloin leipä  jää matalammaksi ja paistuu nopeammin. Pienemmät viipaleet ovat varteenotettava vaihtoehto, kun leipä tarjoillaan tuhdin keiton lisukkeena tai osana leipävalikoimaa.

Paista 175 asteessa uunin alaosassa 1,5 tuntia. Peitä leipä leivinpaperilla, jos pinta alkaa tummua liikaa. Kumoa leipä vuoasta ja anna sen vetäytyä leivinliinaan käärittynä 5 tuntia. Tästä työvaiheesta ei kannata oikaista, leipä nimittäin todella paranee tekeytyessään. Sitten vain sipaisu voita päälle ja nautiskelemaan!

Uunituore leipä houkuttelee ottamaan maistiaisia, mutta annetaan kuitenkin sen ensin tekeytyä. 

Siemenleipäviipaleet aamuauringossa, mikä makoisa aamupala hyvän kahvin kera.
Tässä yhteen vuokaan leivottu korkeampi versio...

... ja tässä matalampi kahteen vuokaan leivottu leipä. 


Vaikka jauhopeukalosi olisikin hiukan keskemmällä kämmentä, 
tämän reseptin kanssa on helppo onnistua. Sekoita ja paista, siinä kaikki! 


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Suklaakakku piñata

Printtimedia ei ole kuollut!

Okei, luen hesarini tabletilta, blogit ovat korvanneet naistenlehdet ja sisustuslehdet eivät jaksa koukuttaa minua, mutta ruokalehdet pitävät minun lukemistossani pintansa, vaikka netti on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia ja mielikuvituksellisempia reseptejä. Hakiessani netistä ideoita menen raaka-aine tai joku ideanpuolikas edellä, kun taas lehteä selailen avoimin mielin. Mitäs kivaa täältä löytyisi tällä kertaa? 

Maku-lehdessä nykyisin bloggaava Painted by cakesin Emma oli kehitellyt pinjatakakun, jonka alkuperäinen resepti löytyy täältä. Kakun juju piilee sisään kätketyissä pähkinöissä, jotka valuvat kakusta ulos, kun kakku leikataan. Idea on kiva - näyttävä ja yllätyksellinen kakku kruunaa juhlapöydän. Pikkukoululaisen juhlahumuun tämä kakku siis sopi erinomaisesti, pienillä päivän sankarin maun mukaisilla tuunauksilla. Pähkinät vaihtuivat suklaarakeisiin, täytteeseen lisättiin aprikoosihilloa ja voikreemikuorrutus vaihdettiin kermavaahtoon. Työvaihekuvia ei nyt juhlakiireessä ehtinyt näpsiä, lopputuloksen näet ohjeen lopussa :)



Kakkupohja

7 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
2,5 dl sokeria
2 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
4 dl maitoa
2 dl rypsiöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa (itse käytin vaaleaa balsamiviinietikkaa, kun sitä sattui kaapista löytymään)

Törmäsin hankaluuksiin  säädettävän vuokani kanssa (taas), joten erinäisten sähläysten jälkeen päädyin tekemään kakun 24 cm irtopohjavuoassa. Lopputulos on korkeampi ja näyttävämpi, jos paistat kakun halkaisijaltaan 20 cm vuoassa. Vuoan pitää olla korkea, kakku kohosi korkeuksiin isommassakin vuoassa. 

Taikinan tekeminen on helppoa. Sekoita keskenään fariinisokeri, kananmunat ja nesteet. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää kuivat aineet nesteen joukkoon siivilöiden. Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan. Taikinan pintaan kannattaa vetää ristikkäisviillot, itse unohdin tämän tehdä ja kakku muistutti uunista tullessaan Saana-tunturia... Paista 175 asteessa noin tunti. Jäähdytä kakku peitetynä ritilällä. 

Sitten siihen täyttämiseen ja kokoamiseen. Kakkupohja on varsin korkea ja jämäkkä, joten sen saa jaettua neljään osaan. Kahteen keskimmäiseen kerrokseen leikataan keskelle pyöreä reikä yllätystä varten. Reunoja kannattaa jättää sen verran, että päällimmäiselle kerrokselle on kunnon tuki. 

Täytteeksi: 

Suklaaganache
Aprikoosihillo
m&m's suklaarakeita

Kakkujen täytteeksi tai kuorrutukseksi sopiva suklaaganache syntyy näin:
Kiehauta 1,5 dl kermaa. Lisää kerman joukkoon 300 g suklaata ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. 

Kostutin kakkupohjia hiukan maidolla, sillä koko suku on mieltynyt kosteisiin täytekakkuihin. Varsinkin reunat tarvitsevat hieman extrakosteutta. Huomaa alinta kerrosta täyttäessäsi, että kakun keskiosa kannattaa jättää täyttämättä. Levitin kakkupohjalle ensin aprikoosihilloa ja sen päälle suklaaganachea, joten kakussa oli pieni Sacher-twisti. Alimman pohjan päälle tulee ensimmäinen reiällinen pohja. Kostutus, täytteet, seuraava reiällinen pohja, kostutus ja täytteet. Tässä vaiheessa kippaa syntynyt kuoppa täyteen suklaarakeita. Nosta päällimmäinen kakkupohja paikoilleen ja muotoile tarpeen mukaan, jotta kakku saa pyöreän muotonsa. Sivele kakun pintaan ganachea. Koristele kermapursotuksin. Värjäsin puolet kermavaahdosta sinisellä nestemäisellä värillä. 




Kakku maistui ja leikatusta kakusta valuvat suklaarakeet olivat yllätys niille vieraille, jotka eivät kakun valmistumista olleet päässeet näkemään. Suklaakakkupohja on itse asiassa niin muhevan herkullinen, että tätä voisi käyttää muissakin suklaakakuissa pohjana. 

perjantai 2. lokakuuta 2015

Suklaahippusilla höystetyt kaura-spelttikeksit

Silloin kun tarvitsen takuuvarmasti toimivaa, herkullista leivontaohjetta, kaivan esille Kaarina Roinisen leivontakirjat. Ohjeet ovat useimmiten varsin yksinkertaisia, aina hyvin selkeitä ja toimivat kotileipurin hyppysissä. Jos satut vaikka kirppiksellä törmäämään Kaarinan kirjoihin, nappaa mukaasi.



Reilun 10 vuoden kokemuksella olen oppinut, että lastenjuhlissa kannattaa hoitaa tarjoilut aika varman päälle. Tenavat ovat tottuneet kuka mihinkin herkkuihin ja erikoisemmat viritykset jäävät helposti syömättä. Keksit tekevät aina kauppansa, niinpä päätin leipoa kaurakeksejä. Spelttijauhot ovat odottaneet kaapissa sopivaa inspiraatiota, joten pienillä muutoksilla alkuperäiseen kaurasuklaalastujen reseptiin syntyivät nämä kauraspelttikeksit. 

3 dl kaurahiutaleita
2 dl spelttijauhoja (lisää 0,5 dl jauhoja, jos taikina on liian löysää muotoiltavaksi)
75 g rouhittua maitosuklaata
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
125 g sulatettua leivontamargariinia
0,5 dl siirappia (vaalealla siirapilla  maku on pehmeämpi kuin tummalla)
1 muna

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon jäähtynyt rasva, siirappi ja kananmuna. Jaa taikina kahteen osaan. Pyörittele taikina n. 40 cm pituisiksi tangoiksi jauhoisella leivonta-alustalla. Itse tykkään käyttää silikonista alustaa leivonnassa. Jauhoja saa käyttää aika reippaasti, muuten taikina tarttuu käsiin. Jaa tangot tasakokoisiksi paloiksi, taikinasta tulee n. 50 keksiä. Pyörittele palat palloiksi ja laita leivinpaperille. Paistoin 6-8 keksiä / pellillinen, palloset leviävät uunissa. Paista 200 asteessa uunin yläosassa 7-10 minuuttia. Jäähdytä tasaisella alustalla leivinpaperin päällä tai nosta lastalla ritilälle jäähtymään.





Hyvin maistuivat keksit isommille ja pienemmille juhlijoille! 




maanantai 7. syyskuuta 2015

Hävikkiviikon kokkailuja ja maailman paras muki

Tällä viikolla vietetään Kuluttajaliiton Hävikkiviikkoa. Tempauksen tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon ruokaa päätyy jätteisiin, sekä löytää keinoja ruokahävikin pienentämiseen. Onhan se hirveää tuhlausta, että syötäväksi kelpaavaa ruokaa kipataan kaatopaikalle. Jokainen voi vaikuttaa omassa keittiössään ruokahävikin syntymiseen monin tavoin. Ruokalajeja pystyy pienellä tuunauksella muuntamaan uusiksi ruuiksi ja hyvä suunnittelu paitsi pienentää ruokalaskua, myös vähentää hävikkiä. Moni ruoka kestää myös pakastamista. 

Nämä mehevät sämpylät kätkevät taikinaansa aamiaiselta ylijäänyttä kaurapuuroa.

Viimeisin keittiöinspiraationi osui sopivasti hetkeen, jolloin kaupat eivät olleet auki, joten siinäpä oivallinen tilaisuus hyödyntää luovasti niitä aineksia, joita kaapista sillä hetkellä löytyi. Sain pianon  mukana tuliaisina vanhemmiltani punaisia karviaisia. Olen tottunut syömään karviaiset lähinnä suoraan puskasta enkä ole koskaan niitä säilönyt tai hyödyntänyt leivonnassa. Jostain vuosien takaa oli mieleen jäänyt porkkana-karviaishillo, joka myös köyhän miehen lakkahillona tunnetaan. Eli hillonkeittoon taas vaihteeksi. 

Jääkaapin ovi auki, katsaus vihanneslokeroon. Kas, porkkanoita ei sitten ollutkaan kuin pari pientä nysää. No kesäkurpitsaahan jäi lasagnesta yli, laitan sitä jatkeeksi. Jaa, eipä sitäkään sitten ollut kovin paljoa. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että tästä ei nyt tule köyhän miehen lakkahilloa vaan jotain muuta. Kattilaan päätyi lopulta puoli kiloa karviaisia ja toinen puoli kiloa porkkanaraastetta ja pilkottua kesäkurpitsaa (alkuperäisohjeessa oli puoli kiloa vaaleita karviaisia ja kilo porkkanaa, jos haluatte joskus kokeilla). Ja yllättäen kaiken säädön päätteeksi näistä jämistä syntyi herkullinen punainen hillo, joka maistui aamulla paahtoleivän kanssa. 



Aamukahvi maistuu paremmalta mukista, jolla on tarina. Esikoinen on tämän Hämähäkkiampuja-mukin taiteillut pienenä poikana päiväkodissa isänpäivälahjaksi. Ihan paras lahja ikinä! Siinä saa hämähäkit kyytiä, kun on hämähäkkiampujalla sihti kohdillaan. 




Millaisilla nikseillä sinä vähennät ruokahävikkiä? 

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Rukiinen puolukkapiirakka ja kookosvaahto

Koekeittiöstä, päivää! Aamulla uni pakeni silmistä jo ennen kuutta, joten aloin googlailla puolukkapiirakkaohjeita. Minulla on pari vakioreseptiä, joilla teen puolukkapiirakkaa, mutta nyt teki mieli kokeilla jotain uutta. Muutamassa reseptissä oli käytetty ruista, joten siitä se ajatus sitten lähti. Samalla pääsin testaamaan myös kookosvaahtoa, jonka pehmeys taittaa mukavasti puolukan kirpeyttä. Taas ollaan siis crosskitchen-fiiliksissä: Suomalaista ruista ja puolukkaa yhdistettynä karibialaiseen kookokseen...




Vuoka: Pyöreä piirakkavuoka (26 cm), voideltuna ja jauhotettuna - itse käytin jauhotukseen SuklaaMannaa, myös kauraleseet sopisivat tähän. 

Pohja: 
100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 muna
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja lisää taikinaan vuorotellen nesteen kanssa. Levitä taikina piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa 8-10 minuuttia. 

Täyte: 4 dl puolukoita 

Pinnalle: 
75 g leivontamargariinia
1,5 dl muscovadosokeria
1 dl ruisjauhoa
1 dl kaurahiutaleita

Murustele sokeri ja jauhot pehmeän margariinin kanssa muruseokseksi.

Lisää esipaistetun piirakan pinnalle puolukat ja muruseos. Paista vielä 20-25 minuuttia.


Kookosvaahto

Törmäsin vaahdotettuun kookoskermaan Bloglovinia selaillessani, ja tämä meni oitis koekeittiön "työlistalle". Alkuperäisohjeessa kookoskermavaahto oli tehty kookosmaidosta, mutta päättelin rasvaprosentilla olevan merkitystä vaahtoutuvuuden kannalta ja koekeittiön kookosvaahtoon käytinkin kookoskermaa. 



Tämä on tosi simppeli herkku kookoksen ystävälle: 

1) Laita kookoskerma yöksi jääkaappiin. 
2) Kaavi jähmettynyt kerma purkista kulhoon ja pöläytä joukkoon tomusokeria.
3) Vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. 

Vaahto ei kestä yhtä hyvin kuin kermavaahto, joten tarjoa saman tien. Jos kerma ehtii jämähtää, sen voi jäähdytettynä vatkata uudestaan.