Matkalla Suomessa: Kuivataipaleen kanava

Lupailin taannoin juhannusjutussa kertoa lisää Kuivataipaleen kanavasta ja tässä tarjoilen nyt teille palasen kauneinta Sisä-Savoa. Kuivataipaleen museokanava sijaitsee Suonenjoella, Jalkalan kylässä. Se yhdistää toisiinsa Kymijoen vesistön ja Vuoksen vesistön. Kuivataipale onkin tehtävässään ainutlaatuinen, sillä Suomesta ei löydy toista kaksi vesistöä yhdistävää kanavaa. Kanava on tänä päivänä pienveneiden käytössä, mutta aikanaan sillä on ollut merkittävä rooli savolaiselle teollisuudelle. Tutustutaanpa kanavaan hieman tarkemmin.

Kuivataipaleen kannaksen läpi on kaivettu ensimmäinen vesireitti 1860-luvulla, jolloin Suomi alkoi teollistua vauhdilla ja tarvittiin uusia kuljetusreittejä. Tämän 300 metrisen kanavan Paasveden ja Kuvansin välille rakensi Sorsakoskella toiminut Hackman-yhtiö puunuittoa varten. Kanavaan rakennettiin sulut Hackmanin toimesta vuonna 1890-91, jonka jälkeen Sorsakosken tehtaan tuotteet kulkivat laivoilla kanavan kautta Suonenjoelle, jonne oli valmistunut rautatie muutamaa vuotta aiemmin. Kanava jäi pois käytöstä 1960-luvulla, ja hiljaiseloa jatkui 1990-luvun puoliväliin asti, jolloin Museovirasto kunnosti kanavan pienveneliikenteelle. 

Sulkukammiolla on pituutta 19 metriä ja leveyttä 5 metriä. Kanavan tervantuoksuiset, käsikäyttöiset sulut ovatkin veneilijälle omanlaisensa elämys. Kanavan rantamilta löytyy punainen museotupa, jossa voi perehtyä paikan historiaan. Kuivataipaleelta löytyy myös tulipaikka ja ilmeisesti geokätkökin, tätä en ole asiaan perehtymättömänä kylläkään voinut todentaa. Tänä päivänä kanavaan tutustujat taitavat tulla paikalle useammin autolla kuin veneellä. Matkaa Suonenjoen keskustasta Kuivataipaleelle on maanteitse noin 18 km. 

Kanava alittaa maantiesillan ennen sulkuja.

Sulkupuomit tuoksuvat herkullisesti tervalle. 

Punamultainen hirsirakennus kätkee sisäänsä tietopaketin kanavan historiasta.

Höyrylaiva-aikataulu löytyi museosta.

Käväisimme Kuivataipaleella veneellä Suonenjoen suunnasta. Tässä vielä hiukan kesäisiä järvimaisemia Savon sydämestä. Ruska lienee juuri nyt ihasteltavana Paasveden ja Kuvansin rannoilla. Ihana muistella kesää, kun syksy puskee päälle! 

Näkymää Kuvansin suuntaan.

Suksilla

Hupsansaa, tulikin pieni blogitauko. Pääsyyllinen siihen on reilun viikon mittainen loma Levillä, mutta kyllä täytyy myös tunnustaa, että bloggausinspiraatio on ollut viime viikkoina vähän kateissa. Lumen ja auringon hohteessa oli hyvä ladata akkuja kevään haasteisiin. Happea on otettu oikein isoina annoksina, sillä kuusi päivää vietettiin aktiivisesti ulkosalla aamusta iltaan. Vain yksi päivä kului sisäaktiviteeteissa, kun sateisen harmaa sää ei houkutellut ladulle eikä rinteeseen. 

Lappi on kevättalvella, maalis-huhtikuussa parhaimmillaan. Lukuisia kertoja olemmekin jossain vaiheessa kevättä ajaneet pohjoiseen nauttimaan metrin korkuisista hangista ja keväisesti lämmittävästä auringosta. Sään puolesta aivan täydellisiä päiviä osui reissuun muutama. Silloin pakkanen huoltaa rinteet ja ladut luistaviksi yöaikaan ja aurinko hellii ulkoilijoita päivällä lämpötilan noustessa plussan puolelle. Aamupäivästä laskettelusuksien alla rapisee rinnekoneen tasoittama jäinen rinne, mutta iltapäivällä varsinkin etelään päin laskevat rinteet pehmenevät sitten kovasti. Murtsikat toimivat, kun pitoa on tarpeeksi. Keväinen latu kyllä huolehtii luistosta, ellei sitten ihan vesikeliksi mene. 

Ruokavalio ja salitreenit olivat viime viikolla lievästi sanottuna tauolla, mutta liikkuvainen viikko tuli vietettyä silti. 

La: Laskettelua. Päivän punttitreenit tuli hoidettua, kun nostelin perheen nuorinta hissiladulta (aika monta kertaa nimittäin tipahti sompahissistä) ja opetin häntä laskettelemaan. Poika oli sitä mieltä, että tämä ei muuten ole kivaa hommaa ollenkaan, joten olipa aika raskas aamupäivä. Pikkuhiljaa laskettelu alkoi kuitenkin sujua ja pian päästiinkin jo viilettämään pienimpiä rinteitä alas yhdessä. Kokoonpanoja vaihtelemalla kaikki pääsivät vauhdin makuun itselleen sopivassa määrin.

Su: Hiihtopäivä. Leviltä löytyy mukavia hiihtoreittejä monenlaiseen makuun. Koko perheen voimin hiihdimme Luvattu maa-nimiseen latukahvilaan. Matkaa kertyi reilut 7 km suuntaansa eli sellainen 14,5 km lenkki tuli tehtyä. Talven ensimmäiset hiihtokilometrit minulle! 

Hiihtoeväänä oli mukana myös kuivalihaa eli räystään alla kevätauringossa kuivatettua
poron sisäpaistia. Herkkujen herkku! 

Ma: Rinteeseen. Tunturin huippu oli sumupilven peitossa ja korkealla jäinen sade pisteli kasvoja. Koko päivä silti viihdyttiin laskettelemassa. 

Ti: Hiihtoretki. Ensin noin 10 km Marja-Leenan latukahvilaan, sitten parin kilometrin siirtymä Luvattuun maahan ja vielä 7 km takaisin mökille. Kuopus hiihteli tällä kertaa vähän lyhyemmän reitin, kun sai tädiltään autokyydin osalle matkaa. Innokkaimmat hiihtäjät (en minä) kävivät vielä ylimääräisen kympin lenkin. Hiihtäminen on kyllä tehokas laji, sykemittarin mukaan kulutus oli lähes 1200 kcal, vaikka vauhti ei päätä huimannut. 

Lapset hiihtävät vaikka millaisia matkoja, kun energiatankkaus on kohdillaan...

Ke: Sadepäivä. Leviltä löytyy ulkoaktiviteettien lisäksi paljon muutakin puuhaa. Levillä on kaksikin keilahallia, joissa voi mitellä perheen keilamestaruudesta. Talviurheiluun löytyy hyvät valikoimat varusteita Levin urheiluliikkeistä ja pääsiäisen aikaan myös hyvillä alennuksilla. Ensin shoppailtiin talvikamppeita alennusmyynneistä, sitten käytiin keilaamassa ja päälle vielä kylpylään uiskentelemaan. Illalla vielä Panimon kellarissa makoisat ruuat pitkän päivän päätteeksi. 

To: Ylläs. Leviltä on matkaa Ylläkselle noin 50 km, joten lähdimme vaihtelun vuoksi sinne laskettelemaan. Ylläs mainostaa olevansa ykkönen, enkä ole siitä eri mieltä. Pidän Ylläksen pitkistä ja leveistä rinteistä ja nehän olivat aamusta ihanan rapeassa kunnossa. Mukavasti ylös gondolihissillä ja sitten vain antaa mennä. 

Pe: Viimeinen rinnepäivä Levillä. Tässä vaiheessa keski-ikäinen kroppa alkoi jo ilmoitella kaiken tämän aktiivisuuden riittävän hetkeksi. Polvet olivat oikutelleet hieman jo pitkin viikkoa, mutta perjantaina sitten oli pakko antaa periksi, kun särky alkoi käydä ylivoimaiseksi. Onneksi parin päivän lepo näyttäisi nyt auttavan, enkä saanut pidempiaikaista riesaa nivelrikostani tällä kertaa. 

Meno- ja paluumatka taitettiin kahdessa osassa, mennessä stopattiin yöksi Ouluun ja palatessa mummolaan. Näin vältyttiin 12 tunnin istumamaratonilta, vaikka kyllä se 10 tuntiakin istumalihaksissa tuntuu. Kotona olikin sitten jo odottamassa kevät! Vaikka Lappiin on matkaa kovasti, on se aina vain sen vaivan väärti. Etelän talvet eivät nykyisellään ole oikein mistään kotoisin, mutta pohjoisessa pääsee nauttimaan talven parhaista puolista pitkälle huhtikuuhun asti. 

Mintunmakuiset täytetyt paprikat ja makumuistoja Kreetalta

Hankin edelliseltä Kreetan matkaltani kreetalaisen keittokirjan, ja siitä tulee silloin tällöin ammennettua ideoita ruuanlaittoon. Raaka-aineiden saatavuus ei aina ole taattu, mutta soveltaminen keittiössä on sallittua ja antoisaa. Yksi suosikeistani on riisillä täytetyt paprikat, jotka vilahtivatkin eilisen burgeripostauksen lisukkeena. Tässä ohje hieman muokattuna, mutta mausta tinkimättä.

Täytetyt paprikat

2 paprikaa

3 dl keitettyä jasmiiniriisiä
1 shalottisipuli
reilu kourallinen tuoretta minttua ja toinen samanlainen tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa, mustapippuria
100 g murusteltua fetaa
Gratinointiin: Raastettua vuohenmaitojuustoa

Silppua sipuli ja kuullota öljyssä pehmeäksi.
Puolita paprikat. Veistä tarvittaessa ohut siivu pois alapinnalta, jotta paprika pysyy paremmin pystyssä.
Sekoita riisin joukkoon feta, yrtit ja sipuli, mausta. Lisää kuivattua minttua, jos maussa ei ole tarpeeksi potkua. Ripauta paprikan sisäpinnalle hiukan suolaa ja täytä riisiseoksella.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa, kunnes paprika pehmenee. Voit kypsentää paprikat myös grillissä,
Halutessasi voit gratinoida paprikat kypsennyksen loppuvaiheessa juustoraasteella.

Vinkki: Täyte itsessään on jo niin herkullista, että se maistuu sellaisenaan vaikkapa paistetun kalan lisukkeena.
Vinkki 2: Riisifetaseos sopii myös kesäkurpitsojen, tomaattien tai munakoisojen täytteeksi.

Kreetan herkkuja

Kreetalaisen ruokavalion väitetään olevan maailman terveellisin. Perinteinen kreetalainen ruoka sisältää runsaasti kasviksia, palkokasveja ja oliiviöljyä sekä kalaa. Liha sen sijaan on ollut harvinaisempaa herkkua. Tätä ei saattaisi tosin uskoa, kun katsoo melkeinpä minkä tahansa turistikohteen ravintolan ruokalistoja. Souvlaki-vartaat ja erilaiset lihapadat löytyvät listalta kuin listalta, ja niillä tulikin sitten herkuteltua, ihanista alkupaloista puhumattakaan.

Aamiaisella maistui yhdistelmä tomaatti-feta-pekoni. Fetaa voisi  kotioloissakin hyödyntää erilaisissa ruuissa.

Kreetalainen huipputuote: Appelsiinit! Tuorepuristettua appelsiinimehua kului
viikon aikana litroittain. 

Mezet eli alkupalat ovat illallisen parasta antia ja riittäisivät ateriaksi sellaisenaan.
Vaikkapa nämä friteeratut kesäkurpitsaviipaleet.

Fetaa, raikkaita kasviksia, kalamata-oliiveja ja tsatzikia. Yksinkertaista ja hyvää.

Pitkään haudutettu lammaspata, kleftiko.
Suussasulavan pehmeäksi hautunutta lihaa ja muhevia kasviksia - ei voi mennä pieleen.

Peruselementit: Fetasalaatti, tsatziki ja kanasouvlaki.

Lapsia hemmoteltiin tietysti jäätelöannoksilla ja aikuisempaan makuun jälkkäriksi maistui vaikkapa mojito (mieluummin se kuin ouzo tai raki...). Sitten vain kreikkalaista iltaa rakentamaan, nyt kun sääkin on vielä hetkisen eteläeurooppalaista malllia.

Hyvää viikonloppua! 

Levin lumilla

Starttasimme pitkäperjantaina kohti pohjoista, Levin lumisiin maisemiin. Menomatkalla yövyimme Oulussa ja jatkoimme lauantaina matkaa. Viikon ohjelmassa oli hiihtoa, laskettelua, pulkkamäkeä, lumileikkejä, kylpylässä pulikointia ja keilailua, sekä rentoa oleilua pienemmällä ja isommalla porukalla. Paluumatka taitettiin eilen. Vajaan 12 tunnin rupeama autossa kolmella stopilla oli melkoisen puuduttavaa istumalihaksille. Takapenkkikin pysyi tyytyväisenä niin pitkään kun mokkulassa ja tableteissa riitti akkua. Toki välillä kisattiin laiva on lastattu - periaatteella automerkkien, valtioiden ja vesieläinten luettelussa. 

Ohessa muutama otos reissun päältä. Kevätaurinko, lumi ja tunturimaisemat ovat kyllä ihan lyömätön yhdistelmä! Valmiina? 

Tässä paritalon puolikkaassa majailimme lomaviikkomme. 

Aurinko helli ulkoilijoita, mutta myös pehmensi rinteiden pintaa.  

Korkealta näkee kauas. Laskujen välillä saimme nauttia ihanista tunturimaisemista.

Rinnekartasta katsottiin seuraavia reittejä. Kypäräpäät ovat rinteessä nykyisin selkeästi enemmistönä.
Tässä asiassa on tapahtunut 15 vuodessa iso muutos. Itse asiassa murtomaahiihto tuntui välillä hurjemmalta lajilta,
kun latu-ura katoaa jyrkässä mäessä ja siinä mennään kapeilla suksilla puiden välissä pipo päässä.

Teimme kahtena päivänä koko perheen voimin 15 km hiihtolenkin. Eskarilainenkin jaksoi hienosti,
kun välitankkauksesta huolehdittiin hyvin. 

Myötätuuli puhalteli niin lujaa Immeljärven jäällä, että eteenpäin pääsi tuulivoimalla. Samainen
pätkä palatessa olikin sitten kuin seinää päin hiihtäisi. Sen lenkin jälkeen oli kyllä viimeisetkin
mehut puristettu hiihtäjistä.

Kätkäjärven latukahvila oli hiihtolenkin puolimatkan krouvimme. Siellä paistoimme makkaraa ja
nautimme lettukahvit. Ja taas jaksaa hiihtää! 

Puhtaassa ja raikkaassa tunturi-ilmassa viihtyy myös naava kuusenoksia koristamassa.

Viimeisenä iltana kävimme Sirkantähdessä herkuttelemassa. Porocarpaccio sai seurakseen juustoa,
pikkelöityjä sieniä ja friteerattua jäkälää. Jäkälää en ollutkaan ennen syönyt, mukavan rapea pari pehmeälle porolle.

Poronsarvet taipuvat vaikka valaisimeksi. 

Meille Lappi on vakiokohde, sillä mieheni sukujuuret ovat siellä ja poikienkin suonissa virtaa 25 prosenttisesti saamelaisverta. Lapissa on aina yhtä mukava käydä, vaikka matka on pitkä. Hyvin konkreettisesti muistuu mieleen, kuinka pitkänhuiskea suloinen Suomineito onkaan! 

Milloin sinä olet viimeksi käynyt pohjoisimmassa Suomessa?