sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Uunimunakas

Äitienpäivän kunniaksi meillä nautittiin brunssi (täällä lisää siitä). Brunssihan on aamiaisen ja lounaan risteytys, joten tarjolla on yleensä molemmille aterioille tyypillisiä herkkuja. Kananmunat muodossa tai toisessa kuuluvat monien aamiaispöytään. Meillä syödään niitä lähinnä silloin harvoin, kun kokkaamme englantilaista aamiaista. 

Sain taannoin herkutella eggs benedictillä, joka oli versioitu hienosti illallisen alkupalaksi sopivaksi. Benedict olisi erinomainen brunssiherkku, mutta uppomunien kokeileminen kaiken muun kokkaushässäkän keskellä ei tuntunut kovin järkevältä ajatukselta. Niinpä minun piti löytää helppo ja nopea tapa valmistaa kananmunia isommalle porukalle. Mainioksi ratkaisuksi osoittautui uunimunakas. 


Näin se syntyi: 

4 munaa
2 dl ruokakermaa
Paprikakuutioita
Mozzarellaraastetta
Valkopippuria

Vispaa kulhossa kananmunien rakenne rikki yhdessä kerman kanssa. Mausta valkopippurilla. Sekoita joukkoon juustoraaste ja kaada munakasmassa voideltuun uunivuokaan. Paista 200 asteessa 20 min (tai kunnes hyytynyt), sekoita puolivälissä.

Munakkaan kanssa tarjosin rucolasalaattia, johon sekoitin rucolaa, kirsikkatomaatteja, miriniä ja oliiviöljy.




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä oli positiivinen yllätys, yleensä en ole suuri munakkaan ystävä :) Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  2. Voi mitä herkkua, nam!
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli ja rucola antoi kivasti potkua :) Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  3. Kokeiluun menee! Ja kasvikset lisänä, näyttää niin herkulliselta :D
    Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, toivottavasti maistuu :) Suloista sunnuntaita!

      Poista
  4. NAM :) Tätä taidankin kokeilla meillä joku kerta iltapalaksi :) Rentoa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii varmasti iltapalaksikin :) Ruokaisamman tästä saa, kun lisää vaikkapa kinkkua. Kivaa sunnuntaita <3

      Poista
  5. Kuulostaa hyvältä, nam.
    Ite oon tehny tällaista > http://suvilumi.blogspot.fi/2015/01/tanaan-ei-tarvii-juosta.html
    On kans tosi hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, miten hyvältä näytti frittata!

      Poista

Kiitos kommentistasi!