sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Levin lumilla

Starttasimme pitkäperjantaina kohti pohjoista, Levin lumisiin maisemiin. Menomatkalla yövyimme Oulussa ja jatkoimme lauantaina matkaa. Viikon ohjelmassa oli hiihtoa, laskettelua, pulkkamäkeä, lumileikkejä, kylpylässä pulikointia ja keilailua, sekä rentoa oleilua pienemmällä ja isommalla porukalla. Paluumatka taitettiin eilen. Vajaan 12 tunnin rupeama autossa kolmella stopilla oli melkoisen puuduttavaa istumalihaksille. Takapenkkikin pysyi tyytyväisenä niin pitkään kun mokkulassa ja tableteissa riitti akkua. Toki välillä kisattiin laiva on lastattu - periaatteella automerkkien, valtioiden ja vesieläinten luettelussa. 

Ohessa muutama otos reissun päältä. Kevätaurinko, lumi ja tunturimaisemat ovat kyllä ihan lyömätön yhdistelmä! Valmiina? 

Tässä paritalon puolikkaassa majailimme lomaviikkomme. 

























Aurinko helli ulkoilijoita, mutta myös pehmensi rinteiden pintaa.  








Korkealta näkee kauas. Laskujen välillä saimme nauttia ihanista tunturimaisemista.
Rinnekartasta katsottiin seuraavia reittejä. Kypäräpäät ovat rinteessä nykyisin selkeästi enemmistönä.
Tässä asiassa on tapahtunut 15 vuodessa iso muutos. Itse asiassa murtomaahiihto tuntui välillä hurjemmalta lajilta,
kun latu-ura katoaa jyrkässä mäessä ja siinä mennään kapeilla suksilla puiden välissä pipo päässä.
Teimme kahtena päivänä koko perheen voimin 15 km hiihtolenkin. Eskarilainenkin jaksoi hienosti,
kun välitankkauksesta huolehdittiin hyvin. 
Myötätuuli puhalteli niin lujaa Immeljärven jäällä, että eteenpäin pääsi tuulivoimalla. Samainen
pätkä palatessa olikin sitten kuin seinää päin hiihtäisi. Sen lenkin jälkeen oli kyllä viimeisetkin
mehut puristettu hiihtäjistä.

Kätkäjärven latukahvila oli hiihtolenkin puolimatkan krouvimme. Siellä paistoimme makkaraa ja
nautimme lettukahvit. Ja taas jaksaa hiihtää! 

Puhtaassa ja raikkaassa tunturi-ilmassa viihtyy myös naava kuusenoksia koristamassa.

Viimeisenä iltana kävimme Sirkantähdessä herkuttelemassa. Porocarpaccio sai seurakseen juustoa,
pikkelöityjä sieniä ja friteerattua jäkälää. Jäkälää en ollutkaan ennen syönyt, mukavan rapea pari pehmeälle porolle.

Poronsarvet taipuvat vaikka valaisimeksi. 


Meille Lappi on vakiokohde, sillä mieheni sukujuuret ovat siellä ja poikienkin suonissa virtaa 25 prosenttisesti saamelaisverta. Lapissa on aina yhtä mukava käydä, vaikka matka on pitkä. Hyvin konkreettisesti muistuu mieleen, kuinka pitkänhuiskea suloinen Suomineito onkaan! 

Milloin sinä olet viimeksi käynyt pohjoisimmassa Suomessa? 

10 kommenttia:

  1. Voitko uskoa, en ole koskaan käynyt Pohjois-Suomessa...noloa edes myöntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten suunnittelemaan Lapin reissua, Outi! Vaikkapa ruskaretkelle ensi syksynä :)

      Poista
  2. Ihanat nuo lapin hanget ja hohtavan valkoinen lumi! Meillä on tuo laskettelu jäänyt vuosien saatossa. Kolilla ennen aina käytiin vuosittain:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapissa on oikea talvi, eihän täällä etelässä ole talvella kuin kuraa :( Kolilla en olekaan käynyt kuin kesällä, upeat on Kolin maisemat!

      Poista
  3. Ah miten ihanat kelit teillä ollut ja mitkä maisemat. Upea tuo poronsarvilamppu. <3

    Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapin kevättalvi on ihana <3 Olisi kiva, jos pystyisi järjestämään elämän niin, että maalis-huhtikuun voisi viettää pohjoisessa (ja loka-helmikuun jossain tropiikissa...) Muksaa tiistaita, Tiia!

      Poista
  4. Lapin luonto on lumoava ❤️Me olemme käyneet ympäri Lappia usein kesälomilla vaeltamassa ja viettämässä lomaa perheen kanssa :) Tunturilla kävellessä kyllä mieli lepää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olimme syyslomalla viimeksi, silloin liikuimme jalkaisin tunturissa. Yliannos raikasta tunturi-ilmaa ja uni maistuu niin makeasti <3

      Poista
  5. Ihania hankikuvia! Voi kuinka kaipaankaan kunnon talvea.... Joko se kohta alkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tarvitsisi juhannuksena (eikä vappuna) lunta sadella... Harmi kun talvi jäi niin lyhyeksi :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!