keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kivisellä pihalla

Pihamme myllättiin viime syksynä, kun meille asennettiin maalämpö. Kaikki pihaan liittyvä olikin viime kesänä jäissä, sillä mitään ei kannattanut tehdä ennen kuin maalämpösuunnitelmat olivat valmiina ja kaivon ja putkien sijainti selvillä. Niinpä pihahommia on edessä tänä kesänä. Näin saimme myös lisäaikaa pohtia, mikä nykyisessä toimii ja mikä ei. 

Ensimmäisenä on vuorossa kiveyksen muokkaus uuteen malliin. Sopivasti suutuspäissäni tartuin lapioon ja lähdin vähän koettelemaan tuota kivipeltoa, jota joskus nurmikoksi kutsuttiin. Fyysinen työ on kyllä ihan parasta terapiaa. Kun aikansa hakkaa lapiota kiviseen maahan niin johan ahdistus lähtee. 

Tällaista työmaata meillä on edessä. 


Kiveystä on tarkoitus hieman lyhentää kauempana talosta olevan alueen osalta ja kivetä nyt "nurmikkona" oleva alue kiveysten välissä. Kiveyksen keskelle tulee istutusallas. Kasvisuunnittelu ja kivien valinta on vielä vaiheessa. Mahdollisimman helposti asennettava kivi olisi näin aloittelijan kannalta plussaa, joten muurikivi voisi olla tähän oiva valinta. Kuvassa pilkistäviä päivänliljoja on jo hankittuna (jos saan juurakot pysymään hengissä), eli penkin värimaailma tulee olemaan linjalla valkoinen-pinkki-violetti. Olen pitkään haaveillut pajurakenteista ja kärhöistä, kenties niitä istutuksen keskelle. Paikka on päivällä hyvinkin paahteinen. Kuvat on otettu aamupäivällä, jolloin naapuritontin metsikkö vielä varjostaa pihaa. 

Trampan vieressä näkyvä kirsikkapuu on saanut kaatotuomion. Niin suloisia kuin kirsikankukat ovatkin, marjoista on iloa lähinnä räkättirastaille, jotka käyttävät terassiamme kiitotienään ja arvaatte kyllä, mitä jättävät jälkeensä. Lisäksi puu on jo varsin iso, eli se varjostaa turhaan ja rajoittaa pihan käyttöä. Niinpä puu saa lähteä, jotta saamme isomman avoimen tilan keskelle. Samalla kasvimaan virkaa tekevä istutuslaatikko voidaan siirtää lähemmäs marjapensaita, kun puu ei enää päivällä varjosta sitä. Kenties toinenkin laatikko olisi tarpeen, rucolan ja sidesalaatin siemenet nimittäin odottavat jo istuttamista ja iso ruohosipulimätäs on nousemassa laatikon nurkkaan. 



Koskaan en ole kivihommia tehnyt, joten tästä on hyvä aloittaa harjoittelu... Kävin koemielessä kaivelemassa pihaa ja onhan se kivistä. Maalämpökaivo on tuossa kiveyksen reunassa ja vaikka hyvin siististi ammattimiehet hommansa hoitivat, reunimmaiset kivet ovat vähän irrallaan ja kaipaavat uudelleen asentamista. Graniittiset reunakivet näyttävät nousevan hyvin paikoiltaan. Pieni pesu ja asettelu uusille paikoilleen, hieman ehkä joutuu kivenhakkuuhommiinkin. 




Pihassamme kallio on lähellä pintaa, maakerrosta on vain puolisen metriä. Niinpä kun minikaivuri mylläsi pihaa, pintaan nousi paljon pienempää ja isompaa kiveä. Ennen nurmikon uudistamista on siis edessä muokkaushommia ja multaa tarvitaan pintaan lisää. Ylläolevassa kuvassa kukkapenkin päässä oleva kivikasa nousi etupihalta, kun vähän kääntelin pintaa. Päivänliljat ja iirikset ovat jo hyvässä kasvussa eivätkä näyttäneet pahastuneen pakkasista. Tähän penkkiin istutin pari punaista keisarinliljaa. Saas nähdä, miten lähtevät kasvamaan. 

Ensimmäiset kukkijat ovat päässeet vauhtiin. Laiminlyödystä pihan nurkassa piilottelevasta kukkapenkistä puskee krookuksia, ja ruukkunarsissit ovat selvinneet pakkasista ja innostuneet kukkimaan oikein komeasti. Ihanaa, kun on jotain väriläiskiä pihan ollessa muuten melko mullin mallin! 


 


Pihajuttuja on siis odotettavissa lähikuukausina vielä paljon lisää! 





12 kommenttia:

  1. Lapion kanssa kaivaminen on kovaa hommaa! Onnea uuteen pihaan. Suunnitelmat kuulostavat hyviltä. Kiva nähdä kesän mittaan, miten pihahommat edistyvät.
    Kivaa ja ahkeraa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se raskasta, jotain koneita tarvitaan kyllä tuohon nurmikon uudistamiseen. Ihanaa kevättä, Tuulia!

      Poista
  2. Ihanan kokoinen piha teillä on. Meillä takapiha on todella pieni, eikä sinne oikein enää saa mitään istutuksia. Huomasin, että myös meillä narsissit ovat nousseet maasta ja alkaneet kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sopivan kokoinen kaupunkipiha, jotenkin kyllä näyttää kuvissa todellista isommalta... Asfaltoitu autopiha nielaisee vaan liian ison osan pihasta, mutta sille ei oikein mahda mitään. Onpahan poikien kiva siinä pelata korista ja säbää :)

      Poista
  3. Nyt ahnehdin tosiaan näitä pihapostauksia inspiraatioiden toivossa, meillä möyritään myös ja patiota rakennetaan...; ) Teen tästä myös itse postausta, tulossa siis. Hienot hoodit teillä, upeita kuvia myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, odotan mielenkiinnolla, mitä teidän pihallanne tapahtuu :)

      Poista
  4. Hyvältä vaikuttaa!
    Päivänliljat ja värisuunnitelma kuulostavat kivoilta ja sopivat varmasti talon sävyyn!
    Kiitos vierailustasi Mantelilaaksossa!
    Jään lukijaksesi myös!

    VastaaPoista
  5. Mukavia pihahommia ❤️ Täällä satanut tänään vettä ja räntää, odotan jos tulisi taas aurinkoinen kevätpäivä sormet syyhyää jo haravointiin nimittäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on ihan kummallinen sää, välillä paistaa ja hetken päästä jäätävää sadetta vaakatasossa. Mutta kyllä se kevät sieltä tulee :) Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  6. Ihania kukkia ja pihahommista en vaan ymmärrä tuon taivaallista. Mutta ihanan iso ja upea piha teillä. <3

    Kauniita unosia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu kuva, kun saa pihan näyttämään isolta :) Mä olen sellainen puolilaiska kantapäänkautta puutarhuri... Joskus iskee inspiraatio, mutta perusratkaisun on oltava helppohoitoinen. Ihanaa iltaa, Tiia <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!