keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Energiapatukat, osa 3: Suklaarusina-kaura-cashew

Nyt Lapissa hiihdellessä tuntuu tämä välipalateema kovin ajankohtaiselta, joten laitetaanpa jakoon taas yksi energiapatukkakokeilu. Tällä kertaa kokeiltiin, kuinka suklaarusinat toimisivat energiapatukoissa. Samalla testattiin vähän erilaista tekniikkaa, jotta vältettäisiin rusinoiden palaminen. Mittasuhteet ovat ohjeessa aika lailla samat kuin ennenkin, ainesosia vain vaihdeltiin.



 Tällaisilla tarvikkeilla tällä kertaa:

0,5 dl rypsiöljyä 
0,75 dl vahvaa vadelmamehua
0,75 dl hunajaa
3 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
1 dl mantelijauhetta
2 dl cashewpähkinärouhetta
2 dl suklaarusinoita

Toimi näin:
Pilko suklaarusinat veitsellä vähän pienemmiksi, ei tarvitse paljon leikellä. Kuumenna öljy, mehu ja hunaja kiehuvaksi. Sekoita joukkoon kaikki muut aineet, paitsi suklaarusinat. Jos taikina tuntuu liian murenevalta, lisää tilkka mehua. 

Ota taikinasta erilleen noin neljäsosa. Sekoita suklaarusinat isompaan osaan taikinaa. Painele suklaarusinataikina tiiviisti vuokaan, joka on leivinpaperoitu ja sivelty öljyllä. Painele päälle rusinaton osa taikinasta. Näin rusinat jäävät taikinan alle piiloon eivätkä pala pinnassa. 

Uunissa 200 asteessa 20-25 min. Leikkaa jäähtyneenä n. 12 patukaksi.  




19 kommenttia:

  1. Nää muuten on hyviä, tein kokeeksi suklaamuru-kaurapatukoita...namia oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä on! Seuraavaksi ehkä kokeilen mansikoilla :)

      Poista
  2. Nam :) mä kokeilen meilläkin näitä,jätän vaan noi pähkinät pois kun olen allerginen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kookoshiutaleet on hyviä näissä myös, vaikka ananaksen kanssa :)

      Poista
  3. Jee - hyvä idea piilottaa nuo rusinat vähän syvemmälle.... Tämäkin menee kokeiluun - kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainenkin voisi olla kiva, että ajaisi sauvasekoittimella hedelmät tahnaksi ja laittaisi sen ikään kuin täytteeksi. Ihan loputtomasti kokeiltavia vaihtoehtoja :)

      Poista
  4. Näyttää mielettömän hyviltä, ahmisin nuo herkkunälkään varmaan kaikki. <3 Ihanaa torstaita Marika

    VastaaPoista
  5. Pitänee testata, ohje vaikuttaa helpolta. :) En ole koskaan tehnyt itse myslipatukoita, mutta monesti ollut mielessä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosi nopeat tehdä :) Pitää vaan malttaa antaa jäähtyä ennen leikkaamista.

      Poista
  6. Mukavan yksinkertainen ohje ja näyttää hyvältä. Taidanpa kokeilla samalla kertaa kun teen seuraavan kerran mysliä. Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simppeli ohje ja muunnella voi vaikka kuinka paljon :) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  7. Oi! Mulla on pitkään ollut mielessä, että pitäisi kokeilla myslipatukoiden tekemistä. Tämä ohje kuulostaa hyvältä! Kiitos!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan testailemaan niitä omia lemppariyhdistelmiä :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Nämä eivät kyllä pitkään ehdi laatikossa vanhentua :)

      Poista
  9. Vadelmamehu! Jes täytyy kokeilla. Olen joskus kokeillut jotakin ohjetta missä ei ollut mehua, eikä olleet ihan hirmu maukkaita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!