keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ciao bella! Koekeittiössä pizza bianca

Rakastan pizzaa. Hyvä tomaattikastike, juusto, ohut pohja, täytteet fiiliksen mukaan - that's amore! Rakkauteni ei tietenkään kohdistu mihinkään terveelliseen (no okei, on niitäkin), vaan tähän hurmaavaan italialaiseen kaloripommiin. Tomaatti ja juusto ovat täydellinen parivaljakko monessa muussakin ruuassa. Molemmat uhkuvat umamia, tuota mystistä viidettä makua. Niinpä olen ollut jokseenkin vastahakoinen luopumaan tomaatista eli testaamaan valkoista pizzaa. Tomaattikastike on vain tuntunut niin pakolliselta osalta täydellistä pizzaa. 

Pizza biancasta löytyy googlella useita erilaisia versioita. Valkoisena "kastikkeena" käytetään esim. ranskankermasta tehtyjä kreemejä ja löytyipä suomalaisversiokin, jossa on pohjalla koskenlaskijaa. Täytteet ovat astetta laadukkaampia kuin peruspizzassa, parmankinkku, artisokka ja muut Italian herkut vilahtelevat resepteissä. 

Eli epämukavuusalueelle ja pizzanpaistoon - ilman tomaattikastiketta. Tältä se näytti:



Ja näin se syntyi:

Pohja

1,5 dl vettä (reilusti lämmintä)
1,5 tl kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
4 dl hiivaleipäjauhoja (kokeilin tällä kertaa hieman tummempaa versiota perusvehnisten sijaan)

Sekoita veteen hiiva, suola ja osa jauhoista. Alusta joukkoon loput jauhot ja öljy. Anna taikinan levätä jääkaapissa. (Tämä muuten teki taikinasta helposti käsiteltävää). Kaulitse jauhojen kanssa vajaan uunipellin kokoiseksi ohueksi levyksi. 

Täytteenä

Noin puoli purkkia 17 % ranskankermaa
Pestoa
Savukalkkunaa
Aurinkokuivattua tomaattia
Rouhittuja pistaasipähkinöitä
Mozzarellaraastetta
Oreganoa ja mustapippuria

 Valmiin pizzan päälle voi laittaa rucolaa tai basilikaa, antaa kivasti raikkautta. 

Mitä opin ja mitä seuraavalla kerralla eri tavalla? 

Mozzarellaraaste olisi pitänyt jättää pois tai laittaa pienempi määrä pohjalle, ei pinnalle. Näin pinta olisi pysynyt valkoisempana. Lisäksi ranskankerman rasvaisuus ei välttämättä kaipaa niin paljon juustoa kaverikseen. Peston voi jättää huoletta pois. Pistaasit antoivat ihanasti rapeutta ja makua. Tomaattia jäin kaipaamaan, jos ei kastikkeessa niin silputtu tomaatti toimisi varmasti täytteessä.

Hyvää oli, mutta ei vielä täydellistä. Ja ostoslistalle menee pizzakivi, koska pohjan rapeuteen en ollut tyytyväinen. 

Mikä on sinun herkkupizzasi salaisuus? 

14 kommenttia:

  1. Nam, näyttää ainakin hyvältä! Mutta joo, tuntuu oudolta ajatukselta pizza ilman tomaattikastiketta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustoa, pähkinöitä, pestoa, rucolaa... ei voi mennä pahasti pieleen :D

      Poista
  2. Näyttää kyllä hyvältä. Minun lempi pizzani on kanapizza, jonka salainen aines on bbq-kastike :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Tein viikko sitten broiskupiirakkaa, jonka täytteeseen laitoin bbq-kastiketta. Toimii varmasti pizzassakin :)

      Poista
  3. Näyttää tosi hyvältä! Mielenkiintoinen kokeilu ilman tomaattikastiketta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata :) Pistaasipähkinät oli kyllä ihan parasta tässä (rouskuttelen just kylmänä viimeistä slaissia...).

      Poista
  4. Just yhtenä päivänä mietin että olisi kiva kokeilla jotakin uutta pizzaa, hmmm ehkäpä tätä voisi kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten vaan kokeilemaan! Oli kyllä positiivinen yllätys, miten hyvää tulee ranskankermalla.

      Poista
  5. Näyttää kuitenkin todella herkulliselta vaikka jänskättäisikin tehdä pizzaa ilman tomaattikastiketta. :) Pizzakivi olisi kiva, sillä kotona vaan ei saa sitä rapeutta mitä pizzerioissa saa. Nälkäinen nam <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika äkkiä se katosi pelliltä... Minun suuhuni pääasiassa ( hyi minua, rangaistuslenkki huomenna myrskytuulessa)...

      Poista
  6. Minäkin rakastan pizzaa - tykkään kyllä valkoisesta pizzasta ja silloin laitan pohjalle smetanaa tai creme fraichea. Täytevaihtoehtosuosikkeja on lukuisia, mutta jos pizzeriasta tilaan niin kana-feta-smetana-sipuli on yksi ylitse muiden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä ihan positiivisesti yllättynyt! Pitää jatkaa testailua, joku vegeversio vaikkapa munakoisosta ja latva-artisokasta voisi olla herkkua.

      Poista
  7. Minäkin olen vannonut tomaattikastikkeen nimeen pizzan pohjalla mutta tätä valkoista versiota on kokeilta.
    Mun lempparipizzat on runsas täytteisiä ja taatusti kalorikkaita. Salami täytteenä ihan ylittämätön. Juustoa oikein runsaasti kaiken kruununa.

    Mukavaa lauantain jatkoa Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, juuri näin eli ohut pohja ja paljon täytteitä! Rentoa viikonloppua, Pirjo :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!