maanantai 18. tammikuuta 2016

Detox-herkkuja | Uunikuhaa, kukkakaalipyreetä ja ruusukaalia

Olin viikko sitten kohtuullisen varma, että tässä vaiheessa detoxia olen joko nälkäänsä kiukutteleva pikkulapsi tai pahoihin tapoihinsa palannut plösö. En ole kumpaakaan. Päinvastoin, olo on jotenkin pirteä, joskin välillä hiukan päänsärkyinen. Ruoka on hyvää, se vain vaatii tavallista enemmän ennakkosuunnittelua. Viikonloppu meni hiukan ketuiksi, mutta ehkä se ei ole niin vaarallista. Kävi ilmi, että karkeista ja kekseistä pääsen sujuvasti ohi, mutta pizza alkaa jo olla tekemätön paikka. Tein lapsukaiselle pizzadilloja (eli tortillalättyjen väliin tomaattikastiketta, juustoraastetta ja kinkkua - kannattaa kokeilla, jos et ole millään kuurilla) ja erehdyin syömään niitä sitten itse "muutaman" palan. 

Maanantaihin sitten taas uudella tarmolla. Kasvikset taipuvat monenlaisiin aterioihin ja tällä viikolla koekeittiössä on harjoituskappaleena linssikeitto. Siitä lisää myöhemmin tällä viikolla. Viikonloppuna tuli todettua, että kasvispainotteisen ja kevyehkön ruokavalion ei tarvitse olla tylsää ja pahaa. Juurespyreet ovat siinä mielessä kivoja lisukkeita, että silloin ei välttämättä tarvita kastiketta. Kastikkeet ovat olleet yksi kompastuskivistä, niihin kun tulee yleensä käytettyä kermaa tai kermaviiliä ja nyt pitäisi mennä maidottomalla linjalla kuukauden päivät. Tässä sunnuntailounaan menu: 

Uunikuhaa ja ruusukaalia
  • Paista kuhafileet uunipellillä 175 asteisessa uunissa, mausteeksi riittää suola ja ripaus valkopippuria. Paistoaika riippuu fileiden koosta. 200 grammaiset fileet paistuivat sopiviksi noin 15-20 minuutissa. (Oli vähän kiirus, en tullut kelloa niin tarkkaan katsoneeksi.) 
  • Puolita ruusukaalit ja poista tarvittaessa päällimmäiset lehdet, jos ovat kovin nuhjuisia. Laita lautaselle oliiviöljyä ja vähän suolaa, pyöräytä kukkakaalit öljyssä. Laita kuhafileiden kanssa uunipellille kypsymään. 
Kukkakaalipyree

  • Paloittele kukkakaali ja keitä pehmeähköksi suolalla maustetussa vedessä. Vettähän ei kattilan pohjalle tarvitse kuin muutama sentti, kukkakaali kypsyy kannen alla höyryssä. Jätä kattilaan hiukan vettä, kaada ylimääräiset pois. Lisää kattilaan tilkka kauramaitoa ja soseuta sauvasekoittimella. Säädä pyree sopivan paksuiseksi kauramaidolla. Mausta suolalla. Jos haluat aivan silkkisen sileän pyreen, paseeraa se vielä siivilän läpi. 
Vielä koristeeksi hiukan basilikaa ja herkullinen, kevyt lounas on valmis. 


12 kommenttia:

  1. Siis mun pitää ens kauppareissulla käydä ostamassa ruusukaaleja, jotenkin niitä on nyt lähiaikoina alkanut tehdä mieli.
    Kivaa viikkoa Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat nyt tosi hyviä! Joskus olen saanut kitkeriä ruusukaaleja, mutta nyt on sattunut tosi hyviä kohdalle :) Iloista viikkoa Outi ja toivottavasti tavataan!

      Poista
  2. Tortillalettureseptit vähän liiankin tuttuja ;)
    Ruokaremonttia odotellessa... Kuha on herkkua, niin kuin aika moni "valkoinen" kala. Meillä "kukkakaalimuusi" on aina lasten toiveruokalistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisessa kalassa huomaa kyllä eron tosi selvästi, onko tuoretta kalaa vai vähemmän tuoretta. Tuoreena ihan super!

      Poista
  3. Hih lämmin kala ja kaiken maailman kaalit ei uppoa, mutta nostan hattua taas kerran Marika, oma elämäntaparemppa vuosi sitten oli niin paljon valjumpi ja epäterveellisempi. Näistä hyvistä ruuista saat varmasti energiaa ja hyvää oloa.

    Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruualla on kyllä tosi iso merkitys hyvinvoinnille eikä se haittaa, jos on samalla silmänruokaakin :) Kivaa tiistaipäivää, Tiia <3

      Poista
  4. Hienosti suunniteltu monipuolinen terveellinen ruoka ja kauniisti esillä. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin heti jäseneksi. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäsit ja liityit lukijaksi <3 Tulenpa oitis vastavierailulle :)

      Poista
  5. Vastavierailulla ja kuinka kiva blogi sinulla onkaan. Jään lukijaksi ja todella ihana , kun on sellaisia ruokaohjeita jota pystyy meikäleäinenkin toteuttamaan :D

    VastaaPoista
  6. Ruusukaalit ovat herkkuani mutta nyt aivan unohtuneet! Kiitos muistutuksesta, herkulliselta ja keveältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut laittanut ruusukaaleja vuosiin, nyt jo useamman kerran parin kuukauden sisään. Herkkua ovat kyllä, kunhan ei liian pehmoiseksi kypsennä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!