torstai 21. tammikuuta 2016

Papukeitto

Yksi suurista ruokasuosikeistani on kidneypapu, mieluiten yhdistettynä chilin sopivasti polttavaan makuun. Kidneypavut ovat oivallinen proteiinin ja kuitujen lähde, joten ne pitävät nälkää pitkään. Olen aiemmissa resepteissä käyttänyt kidneypapuja tacopiirakkaan ja papupihveihin, mutta useimmiten kuitenkin pavut päätyvät chili con carneen. Eilen oli tarkoitus kokata linssikeittoa, mutta en ollut ottanut huomioon linssien vaatimaa liotusta, joten piti keksiä jotain muuta. Näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, miten en ole tätä soppaa aikaisemmin keksinyt. Tulinen ja tomaattinen papukeitto vei kerrassaan kielen mennessään ja se vieläpä valmistuu todella helposti. 

Ainekset

1 tl kylmäpuristettua kookosöljyä
reilu tujaus juustokuminaa (olisikohan mennyt 1-2 tl) 
1 sipuli pieneksi kuutioituna
1 porkkana tulitikkuina
puolikas suippopaprika suikaloituna
1 tlk kidneypapuja chilikastikkeessa
1 tlk tomaattimurskaa (ei ole Muttin voittanutta) 
kuivattua tai tuoretta chiliä maun mukaan
vettä 
suolaa  

Tarjoiluun: tuoretta korianteria, ranskankermaa, nachoja

Valmistele kasvikset. Porkkanat kannattaa pilkkoa suht pieniksi, jotta kypsyminen ei vie kauan. Laita kattilaan lusikallinen kookosöljyä, sipuli ja juustokumina. Kuullottele hetki ja lisää porkkanat. Jatka kuullottamista pari minuuttia ja kippaa kattilaan pavut, tomaattimurska, paprika ja chili. Muista, että chilin maku voimistuu kypsentäessä. Lisää vettä, kunnes soppa tuntuu koostumukseltaan sopivalta. Itse pidän enemmän vähäliemisemmästä versiosta. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat lähes kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä, kiehauta ja viimeistele suolalla. 

Tarjoile sellaisenaan tai korianterisilpun kanssa. Tammikuiseen ruokavaliooni eivät sovi ranskankerma ja nachot, mutta ne kävisivät mainiosti tämän sopan lisukkeeksi. 


12 kommenttia:

  1. Ja taas niin herkullinen annos kuvissa, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, kyllä tämä herkkua olikin!

      Poista
  2. Rakastan papuja, tämä olisi nyt ihan mun keitto. Pavut tekevät ruuasta ruokaisaa ilman lihaa. :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut on niin ihania! Hyvää viikonloppua, Tiia <3

      Poista
  3. Kiitos reseptistä! Pidän kovasti pavuista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Sussi! Pavut on niin herkullisia, että pitäisi useammin käyttää erilaisiin ruokiin :)

      Poista
  4. Kuulostaa hyvältä! Yksi mun tämän vuoden päätöksistä on opetella käyttämään ruoissa uusia raaka-aineita - esimerkiksi juurikin papuja. Tämä täytyykin laittaa muistiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vielä opeteltavaa papujen kokkaamisessa, voipapukokeilu ei ollut yhtään niin onnistunut... Herkullisia ovat!

      Poista
  5. Tässä keitto minun makuuni, kiitos! Pitää kokeilla ehdottomasti.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Eksoottiset herkut ovat yleensä minun makuuni, niin tämäkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!