maanantai 11. tammikuuta 2016

Detox alkaa | Kohti puhtaampaa ruokavaliota

Nyt se hetki on sitten koittanut. On aika tarttua härkää sarvista ja laittaa ravintoasiat kuntoon. Ilmoittauduin muutosinnostuksessani joulun alla detox-kurssille, joka alkoi viikonloppuna. Detox-termiä käytetään laihdutusbisneksessä väljästi kuvaamaan erilaisia elimistön puhdistamiseen liittyviä tuotteita ja dieettejä. Tunnustan suhtautuvani epäilevästi niihin moninaisiin ihmeaineisiin, joiden mainostetaan saavan aikaan uskomattomia muutoksia elimistössä. Kun vielä tutkimustuloksetkin eri ravintoaineiden vaikutuksista ovat joskus keskenään ristiriitaisia, olen päättänyt vetää ravintoasioissa juuri sitä linjaa, joka minun hyvinvoinnilleni tuntuu sopivan. 

Tämä nyt alkava viiden viikon detox-rypistys on siinä mielessä omaan ideologiaani sopiva, että kyse ei ole mehupaastosta tai ihmedieetistä vaan puhtaasta, yksinkertaisesta ruuasta, joka on ravintorikasta ja edistää kuona-aineiden poistumista elimistöstä. Tulen siis seuraavan kuukauden aikana kehittelemään erilaisia kasvispainotteisia aterioita, joista on toivottavasti iloa muillekin ruokavalioasioita pohtiville. Ensimmäisten kahden viikon ateriarunko on pääpiirteissään tällainen: 
  1. Aamulla ensimmäiseksi: Lasillinen vettä, johon on sekoitettu puolikkaan sitruunan mehu
  2. Aamiainen: Puuro tai munakas, tee
  3. Välipala aamupäivällä: hedelmä tai kasviksia
  4. Lounas: Salaatti / höyrytetyt kasvikset + kanaa, kalaa tai kasvissosekeitto
  5. Välipala iltapäivällä: smoothie
  6. Päivällinen: Salaatti / höyrytetyt kasvikset + kanaa, kalaa tai kasvissosekeitto
  7. Iltapala: AB-luonnonjogurtti, marjoja 
+ 3 litraa nestettä päivässä (vettä ja yrttiteetä)

Kiellettyjen aineiden lista on pitkä, mutta onneksi sallituissa on vaihtelun varaa runsaasti. Kevyen kasvispainotteisen ruokailun ei tarvitse tarkoittaa sitä, että ruoka on tylsää. Pientä haastetta hommaan tuo se, että perhe ei elä kanssani tätä detoxia vaan samaan aikaan jatkuu normaali arkiruokapyöritys. Yritän siis löytää ilman kohtuutonta lisäaskartelua ruokapöytään tasapainoisia aterioita, joissa on jokaiselle jotakin. Ja tuo vedenjuonti! Minkähän konstin keksisin, että tulisin juoneeksi tarpeeksi päivän aikana? 

Näistä yritän pysyä erossa: 
  • alkoholi ja kofeiini  
  • hiilihapotetut juomat  
  • sokeri ja keinotekoiset makeutusaineet
  • maitotuotteet, paitsi luonnonjogurtti pienissä määrin
  • einekset ja valmiskastikkeet, kuten ketsuppi, chilikastikkeet ym. 
  • lisäaineet 
  • punainen liha
  • vehnä ja hiiva
  • juominen ruoan kanssa


Tällaisilla eväillä detoxia on käynnistelty: 


Aamiaiseksi kahden munan munakas, lisukkeena wokattua fenkolia ja paprikaa sekä rucolaa.
Hyvin piti nälkää pitkälle aamupäivään. 

Välipalaksi mehukas appelsiini, joiden paras sesonki on juuri nyt. 


Lounaaksi uunilohta, höyrytettyä parsakaalia ja avokadokastiketta. Kastikkeessa
on avokadon lisäksi vain tomaattia ja ripaus suolaa ja mustapippuria. 





10 kommenttia:

  1. Herkullisilta näyttävät pöperöt! :) Tsemiä, itselläkin harkinnassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain Kikka tuumasta toimeen ;) Täältä saat vertaistukea!

      Poista
  2. Ai, että tämä aiheesi on mielenkiintoinen. Huomaan, että itse ruokavaliossa ei oikeastaan ole juurikaan ihmeellistä. Menisi varmasti. Sen sijaan kiellettyjen lista saattaisi osaltani hankala, sillä miten tulisin toimeen ilman päivittäisiä kahviannoksiani. Eihän minua kestäisi kuurin aikana kukaan!

    Tsemppiä rutistukseen ja postaahan tänne myös parhaita ruokaohjeita. Yksinomaan perusmunakkaan ohje alkoi jo kiinnostaa. En saa sitä koskaan itse onnistumaan... Vink vink ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä on hämmästyttävää, miten "tavallisesti" voi syödä ja hyvää maistuvaa ruokaa eikä pelkkiä salaatinlehtiä tai kaalisoppaa. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä ruokavalio alkaa vaikuttaa elimistöön. En tiedä osaanko minäkään tehdä munakasta ns. kaikkien kulinaaristen sääntöjen mukaan, mutta hyvää se on. Saas nähdä jos vaikka joskus siitä ihan oma postaus ;)

      Poista
  3. Zemppiä Marika, olen hengessä mukana ja tiedän miten vaikeaa kaikki tuo on. Jos saisin täältä potkua ja sparrausta! Kikka on myös loistava sparraaja. <3

    Hyvältä näyttää pöperöt, se on se viikko kaksi kun tekee tiukkaa ja siitä se lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Tänään tämä on tuntunut niin helpolta, että epäilin jo tekeväni jotain väärin... Syödä saa, kun syö oikeaa, puhdasta ruokaa! Mukaan vaan remmiin niin sparrataan toisiamme :)

      Poista
  4. Tuo munakas näyttää hyvältä. Ruokalistaa kun katsoo niin hyvältä näyttää sekin. Vihjeenä veden juontiin, kannattaa ostaa litran pulloja kaksi. Yhden ottaa töihin jo mukaan ja juo sen työpäivän aikana, toinen pullo valmiina jääkaapissa kotona. Tuo litra lisää menee sitten teenä yms. Näin olen saanut lisättyä omaa veden juontiani. Tsemppiä Marika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki, Outi! Noinhan se pitäisi olla, vesipullo vieressä koko ajan niin tulee varmasti juotua. Pitää siitä tehdä uusi hyvä tapa :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää ja kuulostaa. Työpöydällä pidän minäkin vesipulloa, niin muistan juoda ja kotona on vesipullo jääkaapissa; huomasin aikoinaan, että sitä tulee juotua herkemmin ja enemmän, kun vesi on kylmää. Kiva kuulla kuurin etenemisestä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna :) Pitääkin nyt laittaa se vesipullo pöydälle muistutukseksi heti aamutuimaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!