sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Una notte finlandesa e italiana

Meille kokoontui Halloween-juhlinnan sijaan joukko lentopallon ystäviä fiilistelemään taannoista EM-kisareissuaan Milanoon ja niinpä pöytä oli katettu italialaisilla ja suomalaisilla herkuilla. Italiahan se pudotti Suomen jatkosta, joten revanssi otettiin sitten illallispöydässä. Sitä ennen oli toki jo ehditty viedä mokkapaloja lentopalloturnaukseen sekä viettää useita tunteja jalkapallokentän laidalla. Illalla pääroolissa oli mukava illanvietto yhdessä hyvän ruuan äärellä eikä bloggaaminen, joten ruokakuvauksen juhlaa näistä herkuista ei irronnut. Tässä kuitenkin muutama maistiainen: 


Myönnytykseni Halloween-koristelulle. Yksi yksinäinen kurpitsalyhty. 

Mokkapalat vietiin lentopalloturnauksen buffettiin. Laskeskelin, että seuraavan kahden viikon aikana  saan
leipoa erinäisiin jalkapallo- ja lentopalloturnauksiin vielä ainakin kolmet mokkapalat. 


Alkudrinkkinä Lemon martini. Limoncelloa, Absolutia, sitruunamehua ja
vielä hiukan hedelmämehua, kun sitä Absolutia lorahti vähän reilummin shakeriin.
Sheikkaa jäiden kanssa ja koristele rosmariininoksalla.


Pizze-kirjan pizzataikinasta tein tällä kertaa focacciaa. Reippaasti oliiviöljyä pinnalle sekä
ripaus tryffelisuolaa, kyllä maistuu! 
Suomi-Italia. Atrian kylmäsavustettu kinkku ei juuri hävinnyt vertailussa parmankinkulle ja
Juustoportin Viinitarhurin vuohenjuusto maistui vähintään yhtä hyvin kuin parmesaani. 
Jälkkärinä tiramisu jälkiruokamaljoihin rakennettuna. Kaakaojauheen korvasin
rouhitulla Lindtin tummalla Sea salt caramel - suklaalla. Erittäin toimiva vaihtoehto.



10 kommenttia:

  1. Marika mä pyörryn ton salaatin eteen, pääsisipä siitä haukkaisemaan. Suuri Nam. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hyvä salaatti, kun vegejä on vain nimeksi :D Kyllä italialaiset osaa nuo alkupalat, mutta niin osaa suomalaisetkin <3

      Poista
  2. Siis kaikki näyttää niin hyvältä <3
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin nuo marinoidut munakoisot on ihan superherkullisia! Kivaa sunnuntaita, Outi :)

      Poista
  3. Johan tuosta antipastista tulee täyteen :) Herkullinen menu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meitä kuitenkin viisi aikuista tuhoamassa tuota vadillista, vielä jäi porollekin tilaa :)

      Poista
  4. Hei tosi kivan oloinen blogi sulla! En oo kertaakaan elämässäni eksynyt sanotaanko yli 30 vuotiaan ihmisen blogiin, joten oli mukava päätyä tänne jostain Googlettelujen kautta. Mielenkiintoista vaihtelua kaikkien näiden tavallisten nuorten naisten "muoti & lifestyle" blogien joukkoon! :)

    palmujenmaassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Laura ja kiitos kivasta palautteesta! Lisää meitä yli nelikymppisiä bloggaajia löytyy osoitteesta http://www.nelkytplusblogit.fi/blogit/ :) Ja käynpä tutustumassa sinun blogiisi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!