torstai 12. helmikuuta 2015

Koekeittiö: Kevätrullat

Koekeittiö jatkaa seikkailujaan uusien raaka-aineiden parissa. Pidän kevätrullista, joten päätin testata, kuinka ne onnistuisivat kotikonstein. Ostin kevätrullia varten valmiita riisilättyjä (mikähän näiden oikea nimi on?) ja täytteeksi sovelsin jääkaapin antimista kasvis-sieniwokin. 

Täytteeseen suikaloin lehtikaalia (haa, jo viikon toinen lehtikaalikokeilu), paprikaa, ruskeita herkkusieniä, fenkolia ja chilimarinoituja valkosipulinkynsiä. Maustoin seoksen sambal oelekilla ja teriyakikastikkeella. 




Kuoret liotetaan 10 sekuntia kuumassa vedessä, jolloin ne pehmenevät. Tässä koitti ensimmäinen tenkkapoo. Laitoin neljä kuorta pehmenemään kerralla. Big mistake. Niitähän ei sitten saanut irrotettua toisistaan millään. Tulos oli epämääräinen repeilevä mytty, joka oli pakko todeta menetetyksi tapaukseksi ja heittää roskiin. Uusi yritys yksi lätty kerrallaan. Tällä kertaa homma onnistui kohtuullisesti. 


Koska rullat olivat jokseenkin ankean näköisiä, päätin vielä paistaa ne öljyssä. Pannulle avokadoöljyä ja nopea paisto. Kuoresta ei tullut ehkä ihan niin rapea kuin olisin toivonut, mutta kunnon uppopaisto tai pidempi paistoaika korjaisi todennäköisesti tämän ongelman. 




Ulkonäkö parani paistinpannulla ihan merkittävästi. Kastikkeeksi olisi maistunut sweet chili -kastike, mutta se oli päässyt loppumaan, joten jouduin tyytymään teriyakiin.

Tuomio: Jonkin verran kevätrullat vaaativat näpertämistä kuorien kanssa, mutta loppujen lopuksi kuitenkin yllättävän helppo. Täytteen maku on se ratkaiseva juttu, koska kuori itsessään ei maistu oikein miltään. Tätä tulen tekemään toistekin. 




6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta <3 Tätä täytyykin kokeilla :)

    VastaaPoista
  2. Mullakin on korkkaamaton pussi riisipaperijuttuja kaapissa. Kiitos taas vinkistä! Hyvältä muuten kuulostavat nuo sinun versiosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää oli :) Meinasi vaan liikaa lipsahtaa soosia ja siten suolaa. Tykkään tällaisista resepteistä, joita on helppo muunnella oman maun mukaan.

      Poista
  3. Wau nämä maistuisi mullekin. <3 Nams. Sydämellistä ystävänpäivää Marika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ystävänpäivää, ystäväiseni <3<3<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!