perjantai 4. joulukuuta 2015

Uusi juttusarja Midlife fitness

Viime viikonlopun jälkimainingeissa kirjoitetussa Villa Mandala - postauksessa sivusin hieman alkavaa elämäntapamuutostani. Stressin kirittämästä oravanpyörästä olen tähtäämässä kohti tasapainoisempaa, terveempää tapaa elää. Monenlaisia pieniä kokeiluja on jo tässä viikon mittaan tullut tehtyä, esim. uusia raaka-aineita on ilmestynyt ruokakaappiin ja jooga tekee tuloaan viikko-ohjelmaani. Ennen kuin mennään konkreettisiin muutoksiin, on hyvä vähän raamittaa tulevaa. Mitä minä tarkoitan midlife fitnessillä? Millaiset perustukset rakennan muutokselleni? 



Hyvinvointi lähtee kolmesta perusasiasta. Jos joku näistä on retuperällä, se vaikuttaa vähän kaikkeen. Ruokavalio menee helposti pyrstölleen, jos ihminen ei saa riittävästi lepoa. Aika moni meistä varmaan tunnistaa sen houkutuksen makeaan tai hiilareihin silloin kun väsymys vyöryy päälle. Liikuntaan tai oikeastaan mihinkään tekemiseen ei riitä energiaa, jos elimistö ei saa oikeanlaista ravintoa ja riittävästi lepoa. Eikä se unikaan oikein pysy silmässä, kun elimistö on stressin raastama ja vatsassa painaa illan jääkaappireissujen monimuotoinen, rasva- ja sokeripitoinen saalis. Aika helposti on negatiivinen kierre päällä, jos jollain osa-alueella mättää. Minulla kyllä riittää sitä kierrettä purettavaksi, sellaisen stressi- ym. kuorman kanssa on vedetty toistakymmentä vuotta tukka putkella.

Keski-iän tai neljänkympin kriiseistä on kirjoitettu hyllymetrikaupalla, samoin viidenkympin villityksestä. Kriisin kauttako tässä sitten ollaan menossa kohti jossain etäisessä tulevaisuudessa siintäviä eläkepäiviä? Midlife crisis on niin klisee, että halusin vaihtaa näkökulmaa ihan täysin. Keski-ikäinen on jo nähnyt elämää sen verran, että viimeistään tässä vaiheessa on hyvä jättää taakse turha armottomuus itseään ja muita kohtaan. Toisaalta kriisiytymiselle on siinä mielessä tilausta, että keski-ikäisen kroppa ei enää ota vastaan komentoja ihan samalla herkkyydellä kuin parikymppisenä ja nyt on ns. viimeinen hetki alkaa tehdä asialle jotain. Fitness sanana johdattaa helposti ajatukset nälkäkuurilla sitkutteleviin, punttisalilla peilin edessä asuviin muoriin ja nätteihin fitnesskissoihin. Nyt ei ole kyse sellaisesta fitnessistä, vaan kokonaisvaltaisemmasta kehon ja mielen hyvinvoinnista ja hyväkuntoisuudesta. Midlife fitness on tasapainoista elämää.



Hyvinvointiremontissa on siis kyse ihan jostakin muusta kuin laihdutuskuurista. Kuntoon laitettavien asioiden lista on minulla paisunut aivan liian pitkäksi. Inspiraation iskiessä ihminen hamstraa helposti monta asiaa, joita lähdetään tarmokkaasti laittamaan uusiksi. Kuitenkin ihminen on tapojensa orja, ihan kirjaimellisesti. Vaikka kuinka puhkuisit intoa lopettaa sokerinsyönti, aloittaa säännöllinen kuntoilu viidesti viikossa ja nukkua 9 h yössä levollista rauhallista unta, jokainen noista muutoksista on itsessään jo iso prosessi ja vaatii monen pienen asian muuttumista. Onko siis mikään ihme, että ne hyvät uudenvuoden lupaukset lässähtävät jos nyt ei loppiaiseen mennessä niin viimeistään sen tipattoman tammikuun päättyessä. Eihän kuulosta tutulta? Tästä päästäänkin ensimmäiseen ohjenuoraani:



Koska säännöt on tehty rikottaviksi, minulla on meneillään yksi ravintoon ja yksi lepoon liittyvä muutos samanaikaisesti. Olen luopunut kahvista, koska se ei tee elimistölleni hyvää. Palataan kahviasioihin ihan omassa postauksessaan ensi viikolla. Toinen muutos on tabletin häätäminen makkarista. Olin kehittänyt pahan tavan katsoa telkkaria tabletilta sängyssä, ja se ei ainakaan paranna unen laatua. Toistaiseksi on mennyt ihan hyvin näissä kahdessa asiassa, vaikka kyllähän se vaatii tietoisia päätöksiä päivän mittaan. Tänäänkin oli aika lähellä, etten suunnannut Forumissa hakemaan jotain ihanaa cappuccinoa. En hakenut. Eli näillä aloitetaan ja lisää tulee vähitellen. Avaan niitä sitä mukaa, kun otan jonkun muutoksen työn alle ja saan siitä kokemuksia. Hyvä syy pysyä ruodussa, tee muutoksesta julkista...

Eli pahoittelen, olen vastarannan kiiski tämän hetken blogivirrassa ja kirjoitan hyvinvoinnista, vaikka normaalisti tähän aikaan vuodesta mielessä pyörivät toinen toistaan herkullisemmat leivonnaiset. Niidenkin aika tulee vielä. Kohtuus kaikessa.

6 kommenttia:

  1. Hyvä Sinä!
    Itsekin olen syksyn mittaan karsinut "pahoja tapoja" yksi kerrallaan... Karkin syönti on jäänyt lähes kokonaan - ihan huomaamatta ja helpostikin. Odotan tulevia postauksiasi mielenkiinnolla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä selvästi helpompaa, kun keskittyy vain yhteen asiaan. Ei lipsu niin helposti :) Tsemppiä sinullekin pahojen tapojen karsimiseen <3

      Poista
  2. Ei sen tarvitse olla kriisiäkään vaan ihan, että on aikaa nyt pysähtyä.. Lapset ei ihan niin pieniä, voi keskittyä oman itsensä kuuntelemiseen. Kaikki tuo stressi, väärin syöminen jne... jne. kuulostaa niin tutulta. Kaipaan sitä aikaa vieläkin vuonna 2007 kun kaikki oli kohdillaan ja kaikki liikunta, ruoka-asiat hallussa. Niitä kohti. Hyvä Marika, kuljen innolla tätä matkaa mukana, jos saisin itsekin voimaa ja esimerkkiä täältä. <3

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.... Tämän kahvilakon myötä olen alkanut tajuta, kuinka hidasta on pinttyneistä tavoista irtipääseminen.

      Poista
  3. Yksi asia kerrallaan, sellainen periaate sopisi minun muutoksiin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!