sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kreeta: Elafonisi ja autoilua vuoristossa

Lisää Kreikka-juttuja.... Loman puolivälissä vuokrasimme auton ja suuntasimme kohti saaren lounaisinta kolkkaa. Siellä sijaitsee  Kreetan kenties kuuluisin ranta, Elafonisi. Matala, lapsiystävällinen ranta-alue houkuttelee kävijöitä pidemmänkin matkan takaa. Elafonisiin pääsee kahta kautta, joko vuoristoteitä sisämaan kautta tai vuoristoteitä länsirannikon kautta. Ajoimme menomatkan sisämaassa ja palasimme rannikkoa myötäillen, enkä osaa sanoa, kumpi reitti oli pelottavampi tai kauniimpi. Vuoristomaisema vs. merimaisema - makuasia. Ajomatkaa Rethymnonista kertyi kolmisen tuntia suuntaansa, mutta kylläpä olikin ranta sen matkan väärti. 

Sanat eivät riitä kertomaan, eivätkä kuvatkaan tunnu täysin vangitsevan paratiisitunnelmaa, joka tuolta Euroopan etelälaidalta löytyi. Kuvittele siis pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko, lämmin ja voimakas merituuli, pehmeä hiekka varpaissa ja kristallinkirkas vesi pärskymässä jaloissasi, kun juokset pitkin matalaa, satojen metrien pituista rantaa. Enjoy! 

Volkswagen Polo oli näppärä ajopeli kiharaisilla vuoristoteillä. Vuokrasimme auton matkanjärjestäjän
suosittelemalta Speedwheelsiltä. Uudehko ja erittäin siisti auto. 

Kapeat tiet saivat monessakin kohtaa pohtimaan, mitä tehdään jos vastaan tulee bussi. Tässä tie on sentään "leveä" ja
tunnelissa liikenne ohjatusti vain yhteen suuntaan kerrallaan.
Tällainen maisema meitä perillä odotti! Loputtomasti kristallinkirkasta vettä ja matalaa rantaa. 

Aurinkotuolin saattoi parkkeerata vaikka  "keskelle merta" eli laguunia halkovalle kapealle hiekkasärkälle.

Kaislakatosten varjossa oli mukava lepäillä vesileikkien välillä. Kahden aurinkotuolin vuokra oli 7 e.. 




Laguunin toisella laidalla oli pieni saari.


Hiekkadyynien takaa avautui toinen, rauhallisempi ranta...



...joka oli profiililtaan jyrkemmin syvenevä. ja loistava vaikkapa snorklailuun. 

Paluumatka taitettiin hiekkaisina ja suolaisina ilmastoidusta autosta ja huikeista maisemista nautiskellen Kreetan länsirannikkoa pitkin.



Sen verran korkean paikan kammoinen olen, että rotkon reunaa ei todellakaan tehnyt mieli lähestyä. Monin paikoin
pudotus jyrkänteen reunalta oli jokseenkin kohtisuora.



Pikkuruinen taverna vuorenseinämällä ja sen kanta-asiakas...
Vähän joutui väistämään, kun tämä kaveri kopsutteli muina aaseina sisään ja suoraan baaritiskille :D 

Loppuun vielä ripaus symboliikkaa... Talouskriisiuutisoinnin velloessa en voinut vastustaa tätä kuvakulmaa. Kumpi tässä rytäkässä onkaan rispaantuneempi, Kreikka vai koko EU. Silti juhlat jatkuvat (ainakin turisteilla). 



16 kommenttia:

  1. Voi ihanuus mitä lomakuvia. Tuo vesi ja sen väri...taivaallista <3

    VastaaPoista
  2. Elafonisi on aivan mieletön kokemus, mutta aurinkovoidetta ei passaa unohtaa, eikä kenkiä, jos lähtee seikkailemaan pienelle saarelle. Saari tuntuu aivan loputtomalta, kuumalta erämaalta, ja hiekka polttaa jalkojen alla.
    Nyt kun kökköttää sisällä keskellä kesää ja ulkona tulee vettä taivaan täydeltä, Elafonisi muistuu mieleen kuin maanpäällinen paratiisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkovoide on ihan must ja korkeilla kertoimllla. Minä ja pojat uitiin paidat päällä, muuten olisi varmasti ollut punaista porukkaa, kun hiekka ja suolainen vesi huuhtovat tehokkaasti rasvat pois. Päivä oli niin kuuma, ettei paljon tehnyt mieli tulla vedestä pois, joten saaren tutkiminen jäi seuraavaan kertaan :)

      Poista
  3. Onpa upea hiekkaranta! Ja keli näkyy olevan ihan eri kuin täällä sateisessa Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huikea! Saatiin edes se yksi lämmin viikko kun lähdettiin reissuun :)

      Poista
  4. Hih mikä kantis <3 Tuo ranta on käsittämätön, olenkohan ikinä uinut noin kirkkaassa vedessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tavernan isäntä vielä kysyi aasilta, mitä saisi olla :D Ranta oli todella siisti, ihana pulikoida ja kahlailla <3

      Poista
  5. Ihana tuo aasi. Siinä voi vähän asiakas hieroa silmiään, kun näkee aasin baaritiskillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin leppoisa asiakas :D Kyllä siinä turisteja nauratti, liekö isäntä oikein opettanut aasinsa tavoille.

      Poista
  6. Oi, kuinka ihanaa lueskella tällaista aurinkoista matkapostausta näin sateisen kesän aikana... <3

    VastaaPoista
  7. Muistan kyllä kun mekin käytiin jollain retkellä Kreetalla, mikä suuntautui vuoristoon. Bussissa kaveri huusi kovaa, että "oh my god" ja kuski kääntyi moneen kertaan katsomaan mun kaveria ja pudisteli naureskellen päätään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä joku kiljaisu saattaa päästä pahimmissa paikoissa :D

      Poista
  8. Olemme perheen kanssa lähdössä syyskuussa Kreetalle Agia Marinaan ja haaveilen retkestä Elafonisille mutta tuo vuoristoinen tie pelottaa niin paljon että ehkä jää kokematta tuo ihanuus. Kuvittelin että "sisämaan" reitillä ei olisi jyrkänteitä niin kuin rantatiellä mutta taisinkin olla väärässä. Bussin kyytiin en missään nimessä suostu noin kapeilla teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, bussilla en kyllä tuonne suostuisi, sieltä korkealta näkyisi just hyvin miten jyrkkä pudotus *puist* Sisämaan reitti ei ole minusta yhtään "helpompi" kuin rannikkokaan. Kiertosuunta meillä oli siinä mielessä oikea, että molempiin suuntiin saatiin ajella sisäkaarteen puolella eikä siellä jyrkänteen reunalla. Vuokra-auto alle ja sinne vaan, mieleenpainuva retki oli monin tavoin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!