maanantai 19. lokakuuta 2015

Yrityksen ja erehdyksen kautta | Eräs jälkiruokakokeilu

Luovuus on parhaimmillaan riemastuttavaa, pahimmillaan turhauttavaa ja tuskastuttavaa. Tiedätkö sen tunteen, kun jotain uutta pulppuaa pintaan aivojen syvyyksistä? Se oivaltamisen riemu. Malttamattomuus, miltei tuska saada se jokin heti ilmaistua tavalla tai toisella. Tunne siitä, että juuri tässä ideassa on nyt sitä jotain. Tiedätkö sen tunteen, kun olisi ihan PAKKO saada se idea puserrettua ulos, mutta mitään ei tule? Deadline painaa päälle, mutta ei vaan raksuta. Luovuus vaatii tilaa ympärilleen. Uuden luominen kelloa vastaan taistellen on kuin haravoisi vastatuuleen syysmyrskyllä. Kyllähän siitä jonkinlainen kasantapainen saattaa syntyä, mutta aika levällään ne lehdet ovat vaikka miten raastaisit. 



Ruoka on minulle yksi tärkeä tapa ilmaista itseäni ja luoda jotain uutta. Idea voi lähteä mistä vaan: Keittokirjojen ja ruokalehtien selailusta, jostain herkullisesta raaka-aineesta, makumuistosta maailman ääristä, ruokablogin upeista kuvista. Tämä jäätelöidea syntyi muistaakseni alunperin vastauksesta johonkin kisaan, jossa piti keksiä (ei toteuttaa) uusi makuyhdistelmä jäätelöön. Lähdin tavoittelemaan thaikeittiölle tyypillisiä makuja yhdistämällä jäätelöön kookosta, limeä, chiliä, korianteria ja cashewpähkinöitä. Kookoskermaa olin jo aiemmin vaahdotellut puolukkapiirakan kylkeen, joten sen pohjalle lähdin thaijäätelöäni rakentamaan. 




Fail fast, fail often. Tyypillisestä start-up mantrasta voi olla montaa mieltä. Ehkä ennemmin voisi tavoitella nopeaa onnistumista ja jos homma ei toimikaan niin rastit päälle ja uusi suunta. Suomalaisuuteen epäonnistumisen juhliminen sopii jotenkin todella huonosti, paitsi kun on kyse inhorealistisesta sarkasmista, jossa moka on lahja ja omasta vajavaisuudesta tehdään hyve. No nyt ollaan siellä nopean feilauksen alueella ja kun siitä peräti kirjoitan niin meneekö tämä nyt sitten siihen inhorealismilaariin? Oli miten oli, aika nopeasti kävi selväksi, että reseptiraakileeni ei ihan toiminut. Periksi en kuitenkaan antanut, vaan justeerasin reseptiä tilanteen mukaan. Luovuutta kun ei tarvita vain idean synnyttämisessä vaan usein siinä matkassa valmiiksi tuotteeksi on useita luovia pisteitä. Rakastutko ideaasi niin tulenpalavasti, että sen mukaan mennään vaikka väkisin, vai oletko valmis muuttamaan suuntaa? 



Ei tullut siis thaijäätelöä, mutta tuli kookospohjainen limejäätelö rapealla (hieman palaneenmakuisella) kookos-cashewcrunchilla ja sweet chili-raidoilla sekä limesiirapilla. Maku ei ollut läheskään niin outo kuin miltä kuulostaa, mutta sen verran erikoinen, että lapset jättivät syömättä enkä aio sitä reseptiä tänne jakaa. Vaikka jäätelökokeilu ei nyt mennytkään kuin Strömsössä, opin kuitenkin aika monta asiaa tämän kokkausharjoituksen myötä: 

1)  Ruskean sokerin palaminen on hankalampi havaita kuin valkoisen sokerin. 
2) Kookossokeri ei sovellu pähkinöiden karamellisointiin. Se menee vain omituisiksi klönteiksi, jotka sitten palavat ennen kuin sulavat. Tai ehkä pannu oli vain liian kuuma. 
3) Korianterista ei saa keitettyä siirappia, joka maistuisi korianterilta. 
4) Sweet chili saucessa on niin reilusti etikkaa, että sen makua ei saa peitettyä glukoosisiirapilla.
5) Ilman jäätelökonetta jäätelömassaa saa pakastamisen aikana vatkailla aika tiuhaan, että lopputulos ei ole kiteinen.
6) Paahdetun kookoksen ja karamellisoitujen cashewpähkinöiden yhdistelmä oli itse asiassa aika hyvää. Tästä voisi kehitellä jotain.
Elämä olisi aika tylsää, jos joka päivä ei oppisi jotain uutta. Mitä sinä olet tänään oppinut? 

16 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan mun kokeilevalta keittiöltä. Se ajatus vaan jostain pulpahtaa ja sitten sitä pitää päästä toteuttamaan. Joskus mennään kerralla maaliin, mutta yleensä ei :) Terkuin Tinskun keittiön Tiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loputtomasti voi tehdä erilaisa kokeiluja, sehän on se ruuanlaiton viehätys :)

      Poista
  2. Hienosti kiteytit mistä luovuudessa on kyse. Minä tiedän tuon tunteen. Sitähän on kuin pistoksissa kunnes saa ideansa toteutukseen. Aina välillä mennään uppiniskaisesti ihan metsään innostuksenpalon johdattamana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, mutta mitään ei saa jos ei edes yritä :)

      Poista
  3. Kookos ja chili kuulostaa oikein hyviltä yhdessä. Mä olen myös ihminen, joka tykkää kokeilemalla ja tekemällä itse, oppia lisää asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaassa osataan yhdistellä makuja hienosti, tykkään! Tekemällä oppii, minulle se on ihan tehokkain tapa oppia uutta.

      Poista
  4. Tänään opin kantapään kautta, että joskus vaan ei kannata keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Varpaan kynsi irtosi kodarin oven alalistaan kun siivosin kylppäriä, hain pyykkiä ja tempaisin tuulen paiskomaa ovea. Sattui vain hieman, harmitti paljon:) olen muutoinkin harjoittelemassa rauhoittumista ja hengittelyä. Mihinkään ei oikeasti ole kiire!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan saa asiat luistamaan niin paljon sujuvammin ja lopputuloskin on parempi. Sen kun vaan vielä aina muistaisi... Toivottavasti varpaalle ei käynyt pahemmin!

      Poista
  5. Ihailen teitä ruokabloggajia, jotka vain yhdistelemällä ja kokeilemalla saavat aikaiseksi jotain ihanaa syötävää. Ei onnistu multa. Meillä on kokeilussa gluteiiniton ruokavalio tyttärellä ja kylläpä viikonlopun lassesta tuli sellaista limaista mössöä, että huhuh! Tässä mä vähän kyllä syytän niitä lasselevyjä, sillä kyllä mä nyt lassea osaan tehdä. Kai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ihanaa, joskus vähemmän ihanaa :D Gluteenittomia reseptejä kannattaa käydä kurkistelemassa osoitteessa https://gluteenitontajahyvaa.wordpress.com.

      Poista
  6. Kuulostaa oikeastaan aikas hyvälle ja odottelin jo näkeväni reseptin :D

    VastaaPoista
  7. Siinä oli aika monta yrityksen kautta opetusta, mutta kyllä vaan idea on täydellisen briljantti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiedä siitä briljanttiudesta, mutta hauskaa tällaisia kokeiluja on tehdä :)

      Poista
  8. Hauska kokeilu.

    Omat jäätelökokeiluni ovat olleet maltillisempia ja aika perinteisiä. Vadelma ja solapähkinät taitaa olla hurjin makupari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa villiltä :) Pitää jatkaa kokeiluja, jäätelö on hyvää ja kotitekoisessa välttyisi lisäaineilta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!