maanantai 7. syyskuuta 2015

Hävikkiviikon kokkailuja ja maailman paras muki

Tällä viikolla vietetään Kuluttajaliiton Hävikkiviikkoa. Tempauksen tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon ruokaa päätyy jätteisiin, sekä löytää keinoja ruokahävikin pienentämiseen. Onhan se hirveää tuhlausta, että syötäväksi kelpaavaa ruokaa kipataan kaatopaikalle. Jokainen voi vaikuttaa omassa keittiössään ruokahävikin syntymiseen monin tavoin. Ruokalajeja pystyy pienellä tuunauksella muuntamaan uusiksi ruuiksi ja hyvä suunnittelu paitsi pienentää ruokalaskua, myös vähentää hävikkiä. Moni ruoka kestää myös pakastamista. 

Nämä mehevät sämpylät kätkevät taikinaansa aamiaiselta ylijäänyttä kaurapuuroa.

Viimeisin keittiöinspiraationi osui sopivasti hetkeen, jolloin kaupat eivät olleet auki, joten siinäpä oivallinen tilaisuus hyödyntää luovasti niitä aineksia, joita kaapista sillä hetkellä löytyi. Sain pianon  mukana tuliaisina vanhemmiltani punaisia karviaisia. Olen tottunut syömään karviaiset lähinnä suoraan puskasta enkä ole koskaan niitä säilönyt tai hyödyntänyt leivonnassa. Jostain vuosien takaa oli mieleen jäänyt porkkana-karviaishillo, joka myös köyhän miehen lakkahillona tunnetaan. Eli hillonkeittoon taas vaihteeksi. 

Jääkaapin ovi auki, katsaus vihanneslokeroon. Kas, porkkanoita ei sitten ollutkaan kuin pari pientä nysää. No kesäkurpitsaahan jäi lasagnesta yli, laitan sitä jatkeeksi. Jaa, eipä sitäkään sitten ollut kovin paljoa. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että tästä ei nyt tule köyhän miehen lakkahilloa vaan jotain muuta. Kattilaan päätyi lopulta puoli kiloa karviaisia ja toinen puoli kiloa porkkanaraastetta ja pilkottua kesäkurpitsaa (alkuperäisohjeessa oli puoli kiloa vaaleita karviaisia ja kilo porkkanaa, jos haluatte joskus kokeilla). Ja yllättäen kaiken säädön päätteeksi näistä jämistä syntyi herkullinen punainen hillo, joka maistui aamulla paahtoleivän kanssa. 



Aamukahvi maistuu paremmalta mukista, jolla on tarina. Esikoinen on tämän Hämähäkkiampuja-mukin taiteillut pienenä poikana päiväkodissa isänpäivälahjaksi. Ihan paras lahja ikinä! Siinä saa hämähäkit kyytiä, kun on hämähäkkiampujalla sihti kohdillaan. 




Millaisilla nikseillä sinä vähennät ruokahävikkiä? 

18 kommenttia:

  1. Asiaa. Minua ärsyttää kun tuokaa menee roskiin. Usein se on huolimattomuutta lähinnä unohtamista ruokaa jääkaappiin. Nykyisin kun on ollut noita blogimenoja sen verran paljon, että se valmiiksi tehty ruoka on hävinnyt hyvin sieltä jääkaapista, kun ei ole ollut mahdollisuutta valita. Näköjään oppia ikä kaikki. Olen muuten surkee keksimään jämistä ruokaa. Pyttipannu on ainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ärsyttää tehdä jääkaapista "löytöjä", joissa on päiväys mennyt ajat sitten. Tosin aika monia tuotteita voi käyttää huoletta vielä bäst fören jälkeenkin, esim. hapanmaitotuotteet.

      Poista
  2. Minäkin olen oikea jyväjemmari, enkä kestä jos ruokaa menee roskiin! Onneksi on koira, eli joskus hänkin saa sitten ylijäämäherkkuja. ;)

    Muki on ihana, täällä miltei identtinen joka maalattu punaisella, tämän äidin aarre. <3

    Mahtavaa viikkoa Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole edes sitä koiraa auttamassa :) Ihanaa viikkoa, Tiia!

      Poista
  3. Pistän vielä paremmaksi kuin Tiia, meillä jämien tuhoajia on kaksi karvaista ;) Aika hyvin meillä kuitenkin jämät tulevat hyödynnettyä, oikeasti aika harvoin koirille paljoakaan jää jaettavaksi ja äärimmäisen harvoin joudun mitään laittamaan roskiin. Välillä pidetään jääkaapin tyhjäksisyömispäiviä eli tuhotaan kaikki edellisten päivien ruuanjämät eikä uutta tule ennen kuin ne on syöty pois. Yleensä siihen ei kauan mene, koska syöjiäkin on niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on siis pullat hyvin uunissa hävikin suhteen :) Meillä syödään usein jääkaapin yllätystä eli viritelty ateria kaikesta sekalaisesta.

      Poista
  4. Mä oon tässä aika surkee tapaus, aika usein huomaan että jääkaapissa on vanhaa ruokaa mikä pitää heittää pois...pitäis opetella että ruokaa voisi syödä seuraavanakin päivänä ja vaikka vähän muokata....hyi minua :( Tässä onkin hyvä teema meidän kotiin tälle viikolle :) Uunissa muhii juuri lohi ja kermaperunat et voi olla ettei tänään hävikkiprosentti kyllä ole kovin paljoa jos yhtään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syödään usein kahtena päivänä peräkkäin samaa ruokaa, tosin johtuu osittain myös kokkiin iskevästä laiskuudesta ;)

      Poista
  5. Meillä on nyt menossa sellainen, että uutta ruokaa ei tehdä, ennen kuin edellinen on syöty. Eli samaa ruokaa voi syödä vielä seuraavanakin päivänä.
    Herkullisen näköistä tuo hillo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä periaate, näin meilläkin usein toimitaan :)

      Poista
  6. Meillä ei ollenkaan ole hävikkiä. Aina ruokaa tehdään pariksi päiväksi kerrallaan ja sitä pakastetaankin. meidän jääkaapissa on vain se, mitä kulutetaan. ei ole varaa edes pistää ruokaa roskiin. Tosin tiedän niitä perheitä, joissa yltäkylläisinä saattaa kokonaisia juustoja ja useita hedelmiä kerralla mennäkin roskiin, koska ostetaan lisää ja lisää vaikka entistäkin on. en ymmärrä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Viltsu! Ostoslista on kyllä hyvä kaveri, ei tule vahingossa ostettua sellaista mitä kaapissa on jo ennestään.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Se on <3 Voi miten pieni on esikoinen ollut mukia piirrellessään!

      Poista
  8. Uskomaton on se määrä mikä joutuu roskiin vuosittain,vaikka se olisi käyttökelpoista keittiössä.Minulle tuskin syntyy mitään ruokahävikkiä,käytän lähes kaiken enkä osta suuria määriä kerralla kuten täällä on tapana. Hieno muki:) Itsekin tein tänään postauksen samasta aiheesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin loistovinkkejä! Ruokahävikkiin todella tepsii hyvä suunnittelu.

      Poista
  9. Ihana muki! Meillä tulee hävikkiä aika vähän, se mitä jää joskus yli menee pupuille, pupun ruokaahan meillä muutenkin syödään :D Tai sitten koirille tai kissalle, mutta hyvin harvoin niille jää mitään. Jaelin postausta lukiessa tuli kyllä mieleen, että ihan kaikkea meillä ei hyödynnetä, kuten vesimelonin kuoria.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!