lauantai 19. syyskuuta 2015

Proteiinipannari eli banaaniletut

Bongasin Oloblogit-lehdestä Lillaloven proteiinipannarin ohjeen, jota piti oitis kokeilla. Maistuville, pitkään energiaa antaville välipaloille on aina tarvetta sporttaavien lasten kanssa, mutta valitettavasti lapsukaisten makupaletti on vielä kovin rajoittunut. Pessimisti ei pety, tuumasin ja ryhdyin kokkaamaan. 



Tehosekoittimeen nakkasin:

4 kananmunaa
2 banaania
1 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Sursur sörsseli sekaisin ja lettupannulle paistumaan. Pikkulettusia tästä annoksesta tuli reilut 20 kpl riippuen siitä, miten paksuja pannukakkuja paistelee. 


Taikinaa on noin 7,5 dl, josta paistaa reilut 20 pikkulettua.



Ja sitten se paras osio. En kertonut kranttupettereille, mitä letuissa on ennen kuin molemmat olivat maistaneet. Edellinen banaanipannarikokeilu nimittäin päättyi irvistelyyn. Isompi sankari kyllä haistoi palaneen käryä (ei tullut letuista vaan äidin jännittyneestä ilmeestä), mutta maistoi kuitenkin. Hurraa, maistui molemmille! Pannareiden päälle molemmat pojat sipaisivat tietysti kesäkurpitsa-sitruunahilloa, minä nautin aamiaispannarini nektariinin ja mansikoiden kera. 



Kivi&Kakun koekeittiö suosittelee! 

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sitten vaan lettusia paistelemaan :) Tämä oli kivan helppo ja nopea tehdä, ehti jopa kiireisenä turnaukseenlähtöaamuna tällaisen pikkuerän paistelemaan.

      Poista
  2. Voi kun joku laittaisi minullekin aamupalaksi tällaisia herkkuja :)
    Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Outi, sun pitää opettaa lapset tekemään näitä sulle :)

      Poista
  3. Ihanan helppo resepti :) Näyttää hyvältä ja aineksista ei voi tulla pahaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Jotkut reseptit napsahtavat heti vakiokalustoon ja tämä on yksi niistä :)

      Poista
  4. Hei jestas, noilla kyllä massu täyttyy ja jaksaa painaa pitkää päivää! <3 Kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi tästä kiinnostuinkin, kun reseptin luin. Kananmunaa ja banaania - jo jaksaa urheilla! Leppoisaa lauantai-iltaa <3

      Poista
  5. Onpa kiva resepti. Ja helppo! Tuota reseptiä pitää kokeilla. Mitä rasvaa käytit lettupannussa?
    Kiitos! Ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisreseptissä oli käytetty paistamiseen kookosöljyä, minä paistoin oivariinilla. Lämpötila kannattaa pitää aika matalana, etteivät letut kärähdä (niin kuin minulla vähän kävi aamukiireessä). Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Onpas hyvän näköisiä lettuja! Näitä on pakko kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja herkullista, hyvä yhdistelmä :)

      Poista
  7. Voi kun nämä näyttävät niin herkullisilta. Nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti ihan googlata, mitä sanotaan kaurasta ja keliakiasta, jotkut kauratuotteet kai sopivat keliaakikoille? Tai sit vaan toiset jauhot tilalle, tässä reseptissä ei sillä taida olla niin merkitystä, mitä hiutaleita/jauhoja käyttää :)

      Poista
  8. Moikat tännekkin, parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) Tuntuu ettei tunnit oo tahtonnu riittää vuorokausissa Syyskuun kohdalla, mutta lupaan käydä kurkkimassa himppa useammin tästä lähtien :) Kiva lettuohje, täytyypä joku ilta kokeilla miten meidän muksujen naamat taipuu näihin :D Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit <3 Pirteää viikkoa sinulle ja toivottavasti kiireet hiukan helpottavat!

      Poista
  9. VItis näitä on pakko kokeilla näyttää niin herkulliselta :) Kiitos ohjeesta :)Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä maistuu kivasti banaani :) Kivaa syksyistä viikkoa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!