perjantai 26. kesäkuuta 2015

What a difference a lawn makes

Muistatteko keväältä ne ankeat multakuvat?




















































Jotain hyötyä sateisesta kesästä: Nurmikko on saanut riittävästi vettä ja piha on enää hiukkasen laikukas. Ehkä ne loputkin siemenet vielä itävät. Joka tapauksessa nurtsi on vihdoinkin leikattu ensimmäistä kertaa ja piha alkaa näyttää vihreältä. Wuhuu! 



Tässä vaiheessa kesää kukintavuorossa ovat kurjenmiekat, juhannusruusu ja suikerotuhkapensas, sekä akileijat, sammalleimu ja ruohosipuli. Päivänliljoista olen vähän huolissani, niissä ei nimittäin näy juurikaan nuppuja. Jakohommia on siis edessä, josko siitä sitten virkoaisivat ensi kesänä kukkimaan. 

Yksi keltainen kurjenmiekka on eksynyt etupihan isoon penkkiin.
Taidanpa siirtää sen toiseen penkkiin keltaisten päivänliljojen seuraksi. 

Violetit kurjenmiekat availevat kukkiaan... 

...mutta rankkasade ei näille herkille kaunottarille sovi. 

Suikerotuhkapensas on valkoisenaan kukkia. 

Tätä kasvia ei leikkaaminen todellakaan häiritse. 





Valkoisessa akileijassa on kauniit kerrotut kukat.

Ruohosipuli kukkii runsaasti, satoakin on enemmän kuin tämä perhe kykenee kuluttamaan.

Juhannusruusun kukinta oli nopeasti ohi. Terälehdet varisivat melkein heti kukkien puhjettua,
ei tainnut kesäsade oikein miellyttää ruusua. 
Salaatti kasvaa ilahduttavaa vauhtia.

Rucola villiintyi viikossa pienistä nysistä täydeksi viidakoksi.

Seuraavaksi taitaa sitten olla tulossa rucolareseptejä...  On nämä puutarhahommat vaan kummallisia, pikkusormen kun antaa niin koko käsihän siinä sitten menee ;)

18 kommenttia:

  1. Ooh tuosta rugolahommasta olen niin kade. Rakastan rugolaa, mutta eihän ne kaupan rugolat kotona elä kuin päivän.

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule Tiia käymään kylässä niin laitan lunchia ja saat kotiin viemisiksi ison nipun rucolaa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Alkaa olla jo paikoin liiankin rehevää, mutta parempi niin päin :)

      Poista
  3. Kylläpä vihertää hyvin jo :) Kaunis kuva tuosta valkoisesta akileijasta - siinä on kukan kaikki olomuodot samassa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis :) Pitää vaan siirtää parempaan paikkaa, nyt jää pensaan jalkoihin :(

      Poista
  4. Ihania kesäkuvia!
    Noi kurjenmiekat näyttää niin kadehdittavalta, kun mulla ei oo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä kaunis, mutta jotenkin sekin väärässä paikassa meidän pihassa... Näköjään menee vuosia saada puutarha myllättyä mieleiseksi :)

      Poista
  5. Voi tuota vihreyttä ja vehreyttä!
    Lumoava valkea akileija ja kurjenmiekat!

    VastaaPoista
  6. Kurjenmiekat on kyllä niin kauniita kukkia.
    On sulla siellä salaattisatoa jo hyvin kerättäväksi.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on jotain samaa kuin orkideassa :) Hyvää viikonloppua, Outi <3

      Poista
  7. Mukavasti nurmikko sai vihreän alun, meillä sama homma :) viikko sitten laitettiin uusi nurmikko alulle ja nyt jo näyttää aikas vihreeltä. Jos nyt lisää aurinkoa, ettei kaikki kukkivat kärsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun multakausi jäi lyhyeksi :) Aurinkoa tässä alkaa jo todella kaivata!

      Poista
  8. Ihailtavaa ahkeruutta puutarhanhoidossa :) Mulla olisi ympärillä maata vaikka minkälaisille viljelyksille, mutta eipä vaan puutarhakärpänen ole pistänyt ;) Ihana tuo rucolapenkkisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen kun kerran hurahtaa.... Melkein jo harmittaa, kun on niin pieni piha ;)

      Poista
  9. Oooooh! Omat Rucolat ja kaikki tuo muu vihreä kauneus. Ja kukat - wau!
    Oi sä onnellinen pihanomistaja <3

    Mukavaa uutta viikkoa ja toivottavasti myös aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän orpo olin siinä välissä, kun mökki oli myyty ja myllättävänä vain pieni rivaripiha. Nyt saa taas puuhata! Ihanaa aurinkoista viikkoa, Pirjo <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!