perjantai 12. kesäkuuta 2015

Plica ja päivän mättö

Ei, otsikossa ei lue plikat ja päivän mättö, vaan tämän viikon uusi opittu sana on plica.

Poika on valitellut polveaan pitkin kevättä ja maanantaina se sitten äityi siinä määrin pahaksi, että hän joutui jättämään jalkapallomatsin kesken. Sitä ei ihan vähällä tapahdu, joten oli todellakin aika selvittää, mikä polvessa on vialla. Niinpä tällä viikolla on käyty fysioterapeutilla, ortopedilla ja lopulta magneettikuvauksessa. Ja niin tutustuimme plicaan. 

Plica on polven sisäsyrjän nivelkalvossa oleva poimu, joka on ahkeran googlauksen perusteella jäänne sikiöajoilta eikä yleensä aiheuta mitään ongelmia. Syystä tai toisesta se voi kuitenkin ärtyä ja aiheuttaa kipua. Hyvä puoli tässä vaivassa on se, että sen pitäisi parantua levolla ja tulehduskipulääkkeillä. Tässä onkin sitten avainsana tämän ja tulevien viikkojen elämiseen ja olemiseen: lepo eli rasituskielto. Ja nyt siis puhutaan 12-vuotiaasta, joka treenaa 5 kertaa viikossa + pelit ja turnaukset, juoksentelee tuntikausia päivittäin ulkona kavereiden kanssa ja lopun aikaa hyppii trampalla ja pelaa säbää kotipihassa. 

Tässä poika kuulee, että nyt pitää levätä 3 viikkoa ja Helsinki Cup voi olla vaarassa... 

Kuumeisesti olemme pohtineet, mitä tekemistä keksitään, että poika todella malttaa ottaa rauhallisesti. Tänään se tarkoitti leffamaratonia höystettynä massiivisella kasalla mässyä. Linnoittauduimme siis päiväksi poikien kanssa takkahuoneen sohvalle. Sälekaihtimet kiinni ja leffat pyörimään.



























Ensin katsottiin Night at the museum: Haudan salaisuus, jonka jälkeen vuorossa oli Paddington. Tässä vaiheessa alkoi ote herpaantua, emme selvästikään ole tottuneet istumaan tuntikausia telkkarin edessä yhteen putkeen. Lopuksi vielä leffa Alexander-pojan ja hänen perheensä todella huonosta päivästä. Filmtownin irttarilaarien antimet takasivat pahan olon... 









Kivaa oli, mutta ei tätä oikein voi tavaksi ottaa. Tänään oli sen verran kipeä polvi, että oli vain pakko saada lapsi pysymään jollakin konstilla edes osa päivästä aloillaan. Toivotaan, että vaiva alkaisi pian helpottaa, ettei ihan vuodelepoon tarvitse määrätä. Hyviä vinkkejä rauhallisesta ajanvietteestä ilman suurempaa liikunnallista ponnistusta otetaan siis kiitollisuudella vastaan! 

Leppoisaa viikonloppua! 



10 kommenttia:

  1. Technic sarjan joku kauko-ohjattava masiina. Omalla pojalla meni vuorokausi kauko-ohjattavaa maasturia rakentaessa. Seuraava vuorokausi meni sille ratoja rakentaessa ja videoinnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... pitääkin ehdottaa tätä pojalle :) Kiitos <3

      Poista
  2. No onpa kurja juttu. Niin ovat pojat erilaisia, mun 12-vuotias olisi onnesta soikeana, jos vain voisi istua koneella koko päivän eikä tyhmä äiti patistaisi liikkelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi yritänkin keksiä muuta tekemistä, ettei taas luisuttaisi siihen jatkuvaan pelaamiseen, mitä tuo poika on aina välillä harrastanut... Tai sitten tappelee aikansa kuluksi pikkuveljen kanssa, aarrrgggghhhhhh!

      Poista
  3. Voi vain kuvitella miten vaikeaa on pysyä paikoillaan... Kun vaan malttaisi, niin kuten joskus kauan sitten laulun sanoin: "...vielä on kesää jäljellä..." ;)
    Tsemppiä äidillekin viihdyttämiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... On tässä mielikuvitus lujilla, kun kaikki on tylsääääää...

      Poista
  4. Meiän futarilla oli kipsi jalassa 5 vkoa ja opeyeltiin pelaamaan kaikkia lautapelejä. Pelattiin myös wiillä keilausta ja golfia matseina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautapeliturnaus meillä onkin suunnitelmissa :) Kipsi kyllä tosiaan rajoittaa menemistä, kova paikka sporttiselle lapselle.

      Poista
  5. Harmi että poikasi polvi kipeytyi, toivottavasti olo on jo parempi? Jännää: meidän tytöllä oli pari vuotta sitten sama vaiva. Neiti on sellainen lukutoukka että lepääminen ei tuottanut vaikeuksia, kunhan vain käytiin ahkerasti kirjastossa. Lääkäri sanoi meille että vaivan hoitaminen ensimmäisellä kerralla luo ennusteen jatkolle eli lepo kannattaa ottaa vakavasti, vaiva kroonistuu helposti. Tytön polvi on tuon ekan kerrankin jälkeen toisinaan vaivannut mutta ei yhtä pahasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti on parantunut, onneksi. Eihän siitä lepäämisestä oikein mitään tullut, mutta ainakin treeneistä on pysynyt poissa. Pahimmillaanhan se leikataan pois, jos jatkuvasti alkaa vaivata. Tänään on eka kertaa ollut enemmän kunnon rasitusta, katsotaan mitä polvi sanoo huomenna...

      Poista

Kiitos kommentistasi!