tiistai 9. helmikuuta 2016

Kosmetiikkatestausta | Eucerin Hyaluron Filler

Sain muutama viikko sitten Eucerinilta* testattavaksi Hyaluron Filler CC-voiteen ja seerumin. Olen aiemmin käyttänyt Eucerinin herkän ihon suihkusaippuaa ja kosteusvoidetta, jotka sopivat minun iholleni erinomaisesti. Odotukset tutun tuotemerkin kosmetiikkatuotteiden suhteen oli siis valmiiksi viritetty korkealle. Niinpä ryhdyin innolla testaamaan tuotteita. En postaile kosmetiikasta kovin usein, sillä minulla on siihen aika rationaalinen suhde. Haluan löytää juuri sen oikean tuotteen ja sen jälkeen käytän sitä niin pitkään, että joko sen valmistus lopetetaan tai se jostain syystä ei enää toimi ihollani. Yksi ongelmallisimmista tuotteista minulle on aina ollut meikkivoide ja siinä niitä toiveikkaita kokeiluja onkin sitten ollut useita. Onhan siinä tuotteelle haastetta, kun pitäisi olla samaan aikaan kevyt ja peittävä sekä toimia vielä hyvin yhteen kosteusvoiteen kanssa. Puhumattakaan siitä, että ihon pitäisi pysyä kauniin kuulaana ja raikkaana aamusta iltaan, ihan sama millaista menoa se päivä on. 





Olen tottunut käyttämään BB- ja CC-voiteiden alla kosteusvoidetta normaalisti, joten kokeilin ensin komboa kosteusvoide + seerumi + CC. Ei toiminut, CC-voide lähti heti levittäessä rullaamaan. Seuraavalla kerralla testasinkin pelkkää seerumi + CC -yhdistelmää. Sävy tuntui levittämisen jälkeen kovin vaalealta, mutta se tasoittui todella kauniisti, ja pinta on niin matta, että puuterille ei ole tarvetta. Lopputulos oli peittävyydestään huolimatta luonnollinen. Illalla meikkiä tarkastellessa se oli edelleen varsin siisti, vaikka sillä oli käyty hot pilates-tunnillakin. Ainoastaan poskipäiden couperosa alkoi tulla läpi, joten pientä välikorjailua peitevoiteella tarvittiin. Kokeilin vielä uudestaan kosteusvoiteen ja CC:n yhdistelmää ja se ei vain minun ihollani toimi, CC-voide lähti rullautumaan murusina pois. Vaikka CC tuntuu levittäessä aika tuhdilta tavaralta, eikä kosteutta tunnu tulevan tarpeeksi, niin voide sulaa iholle vähitellen muodostaen kauniin ja tasaisen meikin. Tässä on kyllä hätähousulla ollut vähän opeteltavaa, kun voiteen temperamentti on ihan eri kuin meikkaajan :) 

Olen myös jatkanut hyaluroniseerumin käyttöä ja tämähän se varsinainen ihmeaine on! Seerumin levittämisen jälkeen kasvoilla tuntuu pientä kiristystä ja kihelmöintiä. Minulle on hyvää vauhtia kehittymässä nenän- ja suupieliin bulldoggijuonteet ja niihin hyaluronihappo tuntuu hiukan auttavan. Samaan aikaan olen havainnut muuten myös ruokavalion vaikutuksen ihoon. Iho on kirkastunut ja punoitukset ovat vähentyneet, kun joutava hiilarimössö on poissa lautaselta. Muistetaan siis sekä sisäinen että ulkoinen ihonhoito!  

Yhteenveto: Seerumin testaus jatkuu, ensivaikutelma on hyvä. Seerumia voi käyttää päivittäin tai kuuriluonteisesti, itse aion pitää sen nyt päivittäisessä käytössä nähdäkseni, kuinka bulldogille käy. CC-voide yllätti positiivisesti kestävyydellään, tosin maltti on valttia meikatessa, kun lopputuloksen näkee vasta hetken päästä. Voiteen sulautuminen ihoon nimittäin kestää yllättävän pitkään. Eli ensin CC, sitten silmät ja sitten palataan taas korjailemaan tarpeen mukaan. En ehkä kiireisimpiin lähtöihin tätä tuotetta valitsisi, mutta oivallinen vaihtoehto silloin, kun haluaa kestävän ja luonnollisen meikin. Postauksen lopusta löydät halutessasi lisää infoa hyaluronihaposta. 

*Yhteistyössä Eucerin


Tuoteinfo:

Eucerin Hyaluron Filler -tuotteet sisältävät ihotautilääkäreiden käyttämää hyaluronihappoa, jota käytetään myös kauneuskirurgisissa täyteainepistoksissa. Ihoon imeydyttyään hyaluronihappo aktivoituu ja muodostaa yhdessä veden kanssa geelin, joka täyttää ihon juonteita. Hyaluron Filler - tuotteiden toinen tehoaine, glysiinisaponiini, aktivoi ihon omaa hyaluronin tuotantoa. Yhdessä nämä aineet tehostavat ihon kosteudensitomiskykyä ja edesauttavat kimmoisuuden palautumista. Eucerin Hyaluron Filler - tuotteet ovat myynnissä apteekeissa. Lisäinfoa osoitteesta www.eucerin.fi, josta löytyy mielenkiintoista asiaa mm. erityisherkän ihon hoidosta. 

11 kommenttia:

  1. Samat tuotteet testissä. Eucerinin tilaisuudessa meikkaaja varottelikin, että kosteusvoiteen kanssa CC voi rullata. Seerumin kanssa toimii kyllä mukavasti. Vähän arvottiin olenko vaalea vai medium, lopulta päädyin vaaleaan, joka sulautuukin hyvin talven kalpeaan ihooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvin voide kyllä sulautui ihoon, vaikka alkuun näyttikin kovin vaalealta.

      Poista
  2. Samat tuotteet mullakin. Kandee laittaa seerumi aina kosteusvoiteen alle ja sitten ei rullaile. Mä oon nyt käyttänyt seerumia, kosteusvoidetta ja cctä ja pysyy! Ihania tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta muuten, minkähän takia nämä tipat laitoin kosteusvoiteen päälle, kun yleensä laitan tehoaineet alimmaiseksi. Pitää vielä sekin järjestys testata, vaikka nyt kyllä tällä sateella pärjää vähemmälläkin kosteutuksella. Oikein kivoja tuotteita kyllä!

      Poista
  3. Voi kuinka kiva kuulla näistä testeistä , itselleen vieraimmilta merkeillä. Minua kiinnostaa tuo seerumi , täytyy laittaa hankinta listalle ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eucerin on minun lempparini ollut muissa tuotteissa, ja nyt kyllä heräsi kiinnostus ottaa laajemminkin heidän tuotteitaan käyttöön :)

      Poista
  4. Mä ihan ihastuin tuohon CC-voiteeseen, en tarvinnut edes puuteria.
    Kohta menee myös nämä seerumit kokeiluun, kiva kuulla, että ne sulla toimii. Itse haluan noita huoliryppyjä suoristella :)
    Kivaa laskiaistiistaita Marika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, CC jättää ihon kauniin mattapintaiseksi, ei ole puuterille tarvetta :) Samoin Outi, hauskaa laskiaista <3

      Poista
  5. Oli aivan lemppari Eucerinin yövoide harmaalla korkilla, tuhosin loppuun. Nyt olen autuaassa taivaassa, sillä atooppisen kohtiin olen löytänyt Eucerinilta täsmävoiteen ja olen voinut vähentää kortisonia. Pesuöljy on myös aivan mieletön eli testaus jatkuu, mutta monta on jo erinomaiseksi havaittu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea on löytää uusi lempituote, joka oikeasti toimii!

      Poista
  6. Oih, tuota seerumia täytyy kyllä testata. Nimim. doggijuonteet piiloon ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!