tiistai 23. helmikuuta 2016

Kohta grillataan!

* Yhteistyössä Tammer-Tukku

Minä olen parantumaton kevätihminen. Aurinko alkaa lämmittää, silloin kun se suvaitsee paistaa. Lumi sulaa (vaikka vastahan sitä kunnolla saatiin). Linnut sirkuttavat. Luonto alkaa heräillä talviunilta. Sisustuksessa alan kaivata raikkaita värejä ja mustat vaatteet alkavat tuntua tunkkaisilta. Grillikaudenkin voi hyvin aloittaa vaikka maaliskuussa.

Kävin viime viikolla kevätfiilistelemässä Tammer-Tukun tilaisuudessa ja kyllä nyt alkoi kovasti kutkutella lähestyvä kevät ja kesä! Aivan erityisesti kevään uutuuksista minuun vetosivat grillit. Kaasugrilli on kaupunkioloissa kätevä, enkä ole koskaan haaveillut hiiligrillistä. Kunnes näin tämän mustanpuhuvan, muodoiltaan suloisen grillikaunokaisen. Mustang Kamadon keraaminen sisäosa varaa lämpöä pitkään ja pitää lämpötilan tasaisena, joten tämä grilli sopii hyvin myös ruuan hauduttamiseen. Kuvun ilmaventtiilin saa myös suljettua kokonaan, jolloin grillissä voi savustaa vaikkapa kalaa tai ottaa pihveihin nyt niin trendikkään savun aromin. Miinuspuolena tässä kaunokaisessa on hinta, se nimittäin kipuaa 1000 euron tietämille.





Edullisempi, mutta sekin todella toimiva ja hyvin suunniteltu hiiligrilli on Mustang Avalon. Mielikuviini hiiligrillauksesta on aina liittynyt kolmejalkaisesti huojuva pallogrilli, joka käristää ruuan pinnalta mustaksi ja jättää sisältä raa'aksi, koska hiilet ovat aina väärän lämpöisiä. Niinpä pidin kovasti tämän grillin helppokäyttöisyydestä. Kampea pyörittämällä hiilitaso nousee lähemmäs ritilää eli lämpötilan säätäminen on helppoa eikä grilliherkuista notkuvaa ritilää tarvitse siirrellä. Aputasot kääntyvät alas, joten säilytys vie hiukan vähemmän tilaa. Grillauskokemus on viimeistelty grillin kylkeen kiinnitetyllä "yleisavaimella", aika useinhan grillaaminen vaatii kokkausjuomaa. Tälle grillille hintalappu asettuu reiluun 200 euroon, joten oikein varteenotettava vaihtoehto kaasugrillin kaveriksi.




Jotenkin jo tunnen nenässäni, kuinka kesäillassa ruusujen tuoksuun sekoittuu terassilta leijaileva vieno savu, kun hehkuvien grillihiilien yläpuolella tirisevät täydelliset pihvit... Kesäidyllin täydentävät raikkaat raidat ja eläväntuntuiset fotoprintit. Tässä vielä muutama muu kesäinen uutuus virittelemään ajatuksia kohti valoa.









18 kommenttia:

  1. Upeita grillejä. Minäkin sain kutsun Tammer-Tukun tilaisuuteen, mutta sinne tuleminen täältä Lappeenrannasta olisi tullut liian kalliiksi ja perilläoloaika suhteessa matkoihin olisi ollut niin lyhyt. Harmittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä Suomen välimatkoja :( Yhden tilaisuuden takia ei tosiaan viitsi lähteä, pitäisi olla useampi osoite samalla reissulla. Olisi kyllä kiva nähdä sinua joskus livenä :)

      Poista
  2. Olin ihan myyty tuohon Kamadoon ja moniin muihinkin :D

    VastaaPoista
  3. Astetta fiinimpi pallogrilli kyllä. Grillauskelejä odotellessa. Vappuna kausi yleensä korkataan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun tulisi äkkiä ihanat kevätsäät! Vappu taitaa olla monella se perinteinen grillikauden avaus :)

      Poista
  4. Tuo pyöreä Mustang voisi olla aivan megahyvälahja miehelle kun täyttää pian 50v. :)Onpahan aivan käsittämättömän hieno!

    VastaaPoista
  5. Tuo keraaminen grilli oli hulppea.
    Tuolla sitä oli joka suunnassa jotain ihanaa kuvattavaa.
    Kiva oli tavata myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä tosiaan monenlaista herkkua ;) Hauska oli nähdä sinua <3

      Poista
  6. Näyttää hyvältä :) Hiiligrillillä tulee parhaat grillaukset. Aikaa se vie, mutta lopputulos on tärkein - ja mihinkä sitä grilli-iltana kiire olisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sitten kun grillaa niin miksipä ei sitten oikein pitkällä kaavalla :)

      Poista
  7. Ai että upeelta näyttää nuo grillit! Meidän grillauskausi alkoi viime lauantaina :D Kanaa valmistui lasitetulla parvekkeella ja sähkögrillillä kylläkin... Mutta sieltä se kevät ja ennen pitkää kesäkin tulee :) Ihanaa helmikuista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasitetulle parvekkeelle iso peukku! Grillauskausi ympäri vuoden :)

      Poista
  8. Kesä <3 Kesä <3 Kesä <3 Kesä <3!

    PS. Sinulle Marika on blogin puolella postia ;)...

    VastaaPoista
  9. Mahtavia kuvia tuolta blogiillasta. Onhan siinä grillillä kokoa ja näköä'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeita grillejä oli. Kivoja tilaisuuksia on noi Tammer-Tukun illat, hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia uutuuksia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!