perjantai 23. tammikuuta 2015

Juustosarvet

Juustosarvet ovat helppo ja monikäyttöinen suolainen herkku. Sarvet sopivat salaatin tai keiton seuralaiseksi tai välipalaksi, täytettynä tai sellaisenaan. Ohjetta on myös helppo muunnella oman maun mukaan. Juustona voi käyttää esim. emmentalia, goudaa, cheddaria - mikä nyt omaan makuhermoon osuu. Itse käytän yleensä emmental-mozzarellasekoitusta. Juuston maku häviää helposti taikinaan, joten ihan miedoimpia juustoja tässä ei ehkä kannata käyttää. 

Tarvikkeemme ovat:
4 dl jauhoja
2,5 dl juustoraastetta (oman maun mukaan, mutta ei mitään kevytjuustoja)
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 dl kermaviiliä
½ dl öljyä

Täytteeseen:
1 kananmuna
1,5 dl juustoraastetta
Maun mukaan esim. yrttejä, aurinkokuivattua tomaattia tai pestoa.

Ainekset sekoitetaan keskenään. Taikinan voi antaa levätä kylmässä, jotta se on helpompi kaulita. Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse taikina pyöreäksi levyksi (halkaisija n. 30 cm) ja leikkaa taikinapyörällä kuudeksi kolmioksi. Laita täyte leveään päähän ja rullaa sarveksi. Taivuta sarvea hieman, jotta saat juustosarveen pyöreän muodon. Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia. 

Näiden juustosarvien täytteessä oli mukana pestoa. 
Uuniin menossa. 

Jauhelihapizza ja juustosarvet lähdössä buffettiin. 







Välipalaa, olkaapa hyvät!

18 kommenttia:

  1. aah nams ja voi että kun alkoi tekemään juustosarvia mieli ja tässäpä tämmöinen, sinulle ihana bloggaajayhveli

    Jottei kiireen keskellä haasteet loppuisi kesken, niin tässäpä yksi. Muista ei paineita ei kiireitä. Tein itsekin ajan kanssa tämän http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2015/01/ilahduta-bloggaajakaveria.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vaan Tiiaseni leipomaan, tuota taikinaa ei kauaa sekoittele :) Voi kääk, minkä haasteen lykkäsit! Pitää käydä tutustumassa :)

      Poista
  2. Olin ihan unohtanut koko juustosarvien olemassa olon! Kiitos siis muistutuksesta. Täytyypä kokeilla viikonloppuna ilahduttaa perhettä näillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdettu retro(?)herkku :) Ihan liian harvoin tulee tehtyä, vaikka on tosi helppo ja nopea!

      Poista
  3. Minä olen mieltänyt juustosarvien taikinan teon jotenkin monimutkaiseksi, mutta tuohan on tosi helppo taikina! Kiitos Marika ohjeesta!

    Kuinkahan kauan mahtavat säilyä, jos noita pakastaisi? Meillä on kyllä pakastin niin täynnä peuranlihaa kaikissa mahdollisissa muodoissa, että ei tahdo muuta mahtua :( Pullaakin suunnittelin yksi päivä leipovani, mutta eihän tuonne pakkaseen mahdu pullan pullaa.

    Oletko muuten kokeillut nyt hitiksi nousseita mukikakkuja? Kaupassa näytti olevan kirjojakin näiden mukiin tehtävien kakkusten valmistamiseen liittyen. Käsittääkseni niitä voi tehdä myös mikrossa.

    Mukavaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, peuraa! Ihanan positiivinen ongelma, peuraa pakastin täynnä :) Meillä on välillä poroa melko lailla. Luulisin, että säilyvät pakastimessa siinä missä pullakin. En kyllä ole koskaan kokeillut, kun ohje on niin pieni, että kaikki tulee syötyä tuoreeltaan. Mukikakut on vielä kokeilematta, yritän olla leipomatta ettei tule houkutuksia.... Kun on tää hoikistumisprojektikin.... Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Herkulliselta näyttää! Nuita sarvia olis ihana tehdä, olen vaan kamalan laiska nuissa kaulinta hommissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeksi vaan jauhoja eikä näitä tarvitse pitkään kaulita :) Taikina leviää helposti kaulitessa, kun ei ole sitä hiivan sitkoa ja pehmeä taikina.

      Poista
  5. Löysin blogiisi Tiian blogin kautta. Juustosarvet näyttävät hurjan hyviltä, vesi herahti kielelle.

    Blogillasi on hauska nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ja tervetuloa lukijaksi :) Sitten vaan leipomaan viikonlopuksi ;)

      Poista
  6. Nam! Enpä ole vuosiin tehnyt, aikoinaan tein usein kisareissuille näitä ku helpompi syödä ulkona vrt. voikkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ovat kätevää retkisyötävää :)

      Poista
  7. Nam suupielestäni alkoi kummasti kuola valua kun kuvia ihastelin :) melkein tuoksunkin voi tuntea :) Leppoisaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokakuvat on pahoja, kun niistä tulee nälkä :) Suloista sunnuntaita!

      Poista
  8. Hei Marika! Minullakin on jossakin kätköissä juustosarvien ohje. Vaan eipä tarvitse etsiä, kun sen tästä saan näppärästi :) Ovat muuten herkkuja niin kahvipöydässä kuin salaattipöydässsä, miksiköhän oli nämä unohtanut...
    Kiva tutustua, juustosarvesi möivät blogisi minulle :D Lukijaksi jäin. Minä olen Tuulia Turusta.
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuulia! Tervetuloa lukijaksi, kiva kun löysit tänne :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!