torstai 18. joulukuuta 2014

Piparkakkutaloja

Piparkakkutalon väkertäminen on minun ja pojan yhteistä puuhaa. Joka vuosi lapset (tai erityisesti tämä vanhempi kappale heistä) saavat osallistua talon suunnitteluun ja rakentamiseen. Niinpä olemme rakentaneet kerrostalon, ritarilinnan ja joskus ihan perinteisenkin mökin.


Ihan ensimmäinen mökkini

Kerrostalo, vm 2008

Viime vuonna tehtiin opeille joululahjaksi karkkilaatikoita. Piparirasiat täytettiin Fazerin sinisillä, Fazerina ym. konvehdeilla. Tämä tuntui olleen saajilleen mieleinen lahja. Eikä ainakaan jää turhaa krääsää jälkeenpäin nurkkiin pyörimään.



Tänä vuonna en innostunut kaavojen piirtämisestä, joten kun sopivasti kauppareissulla vastaan tuli Orthexin piparkakkutalomuotti, se päätyi oitis ostoskärryyn.



Tänä vuonna halusin päästä myös vähän toteuttamaan itseäni, joten päädyimme tekemään kolme taloa. Jokainen innokas saa sitten tehdä siitä omanlaisensa luomuksen. Valitettavasti projekti keskeytyi, kun pääsuunnittelija ei 38 asteen kuumeessa ole ihan piparkakkutalokunnossa. Saa nähdä, tuleeko näitä koskaan koottua vai syödäänkö saman tien.



Oli lopputulos sitten mikä tahansa, tällaisella pikku projektilla taataan torppaan piparin tuoksu moneksi päiväksi ja mukavaa yhteistä joulupuuhaa on ollut äidillä ja pojalla!



4 kommenttia:

  1. Ei jestas ja jösses! Kuten näit meidän tekeleen ja en muuta tehnyt kuin uuniin ja uunista ulos... Upeita nuo talosi, mulla ei vaan ole luottoa että seinät pysyy kasassa, enkä muutenkaan osaa pipertää, joten ei sujuisi täällä tuommoinen. :)

    Ihanaa iltaa ja joulua Marika. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kokoaminen on sellaista tuhertamista, että joka kerta mietin, oliko tässä taas mitään järkeä. Nimim. Sormessa erinomaisen kirvelevä rakkula tänäkin vuonna

      Poista
  2. Joskus vuosia, vuosia sitten jaksoin itsekin väkertää... On siinä omat hommansa. Upeita taloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Uskomattomia luomuksia ihmiset osaavat kyllä tehdä piparkakkutaikinasta, suu auki hämmästelin tänään Hesarin kilpailun satoa. Johanneksen kirkkoa ym "pientä".

      Poista

Kiitos kommentistasi!