keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kakkusia

Vuodessa on ainakin kaksi ohitsepääsemätöntä syytä väkertää täytekakkuja, nimittäin poikien syntymäpäivät. On niitä kakkuja sitten tullut väkerrettyäkin. Näitä katsellessa muistuu mieleen, kuinka itkua tuhertaen väänsin esikoisen 1-vuotiskakkua. Jostain se opettelu piti aloittaa ja työ on kyllä todellakin tekijäänsä opettanut vuosien varrella.

Lapset ovat saaneet toivoa, millaisen synttärikakun haluaisivat. Kyllä he sitten ovatkin laittaneet minut tiukille. Kun tuskailin kerran kuopukselle jonkin toiveen mahdottomuutta, hän vain tuumaili: "No opettele!" Tässä muutama maistiainen siitä opettelusta.

Angry Birds Star Warsin innoittamana
Angry Birds - villitystä syksyltä 2013
3 v tuli keittiöön Jeff Corvette kädessään: Äiti, tee tällainen!
No sitten tehtiin sellainen.

Seuraavana vuonna oli mallina Shu Todoroki. Näissä Cars-
kakuissa joutui kyllä mielikuvitus koetukselle. 

Jalkapallo valtasi perheen muutama vuosi sitten ja sehän näkyy sitten kakuissakin.
Tässä harjoiteltiin korinpohjapursotusta.
Dr. Oetkerin jalkapallokoristeilla oli helppo loihtia ihan oikea
tekonurmi. Pojat ideoivat kentän laidalle mainoskyltit.
Jalkapallon MM-kisat innoittivat Brazuca-kakkuun. Teema-kulho toimi
oivallisesti muottina puolipallolle.



Sokerimassasta sai kivaa marmoria kakun reunoille ja
 suklaisista Alku-karkeista tehtiin ratapölkkyjä.

Sokerimassaharjoittelua omassa synttärikakussa.

Turtles oli aikoinaan esikoisen lemppari.
Marjaisiakin kakkuja tulee tehtyä, tässä mustikkainen täytekakku.
Mustikkaa harvemmin näkee täytekakuissa varsinkaan koristeena, mutta
toimii mainiosti ja kakku on raikas.





4 kommenttia:

  1. En voi muuta huuli pyöreänä todeta kuin että "jestas". Ja monta huutomerkkiä perään!!!

    Iloista keskiviikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä ollut monta vuotta aikaa harjoitella :D

      Poista
  2. Wau! Niin hienoja! Mulla ei oo auttanut edes nuo kaksi tyttölasta, joista se vanhempi täyttää jouluyönä 15. Ikinä en oo täytekakkua tehnyt... Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, vielä ehtii :) Yksinkertaiset marjakakut on minusta maultaan parempia kuin nämä sokerimassaviritykset.

      Poista

Kiitos kommentistasi!