Ketjureaktio käynnistyi kuunliljapuskasta, jonka bongasin paikalliselta FB-kirppikseltä toissapäivänä. Sen saaminen kotiin oli melkoinen reissu, johon liittyi auton totaalijumahtaminen jalkapallokentän parkkikselle, aikataulusäätöjä sekä huomattavan paljon lapiohommia puskan luovuttajan kanssa. Puskahan oli siis ISO.
![]() |
| Tässä kuunliljasta on jo rouhaistu yksi pala pois ja istutettu toiseen paikkaan. |
Sää oli juuri muuttumassa vihdoinkin kesäisen helteiseksi, joten kasvi piti saada äkkiä maahan. Vaan mihin? Valmista paikkaahan sille ei tietenkään ollut. Kiertelin pihaa ympäriinsä ja päätin laittaa osan kuunliljasta pihan nurkkaan ison kiven viereen. Edelleen puska oli varsin iso ja se ainoa järkevä paikka täynnä päivänliljaa. Mihin päivänliljat?
Yksi suunnitelma on ollut jo hetken muhimassa ja sen sitten päätin hellepäivän kunniaksi toteuttaa. Talon pääsisäänkäynnin edessä tontin rajalla kasvaa isoja tuijia ja niiden edessä kolmionmuotoinen nurmikaistale. Tuumasta toimeen ja nurtsi ylös (sehän oli siis istutettu juuri tuossa toukokuussa...) ja lapion kanssa kuoppaa kaivamaan. Kallion päällä kun ollaan, niin maa on kivistä ja soraista ja ties mitä eli hikinen urakka oli saada minkäänlaista kuoppaa aikaiseksi auringon paahtaessa täydeltä terältä.
Siihen kapeimpaan kärkeen ei ollut enää järkeä yrittää päivänliljaa saada, joten piti keksiä siihen jotain muuta. Niinpä tuo vasemmalla näkyvä kivikkokasvi sai lähteä isosta penkistä tähän. Samalla piti sitten yksi akileijakin kaivaa ylös ja roudata toiselle nurkalle pihaa. Ja sitten vielä sammalleimun jakamista, todennäköisesti huonolla menestyksellä, sillä sehän on melkoinen risukasa. Nyt periaatteessa iso istutusalue selkiytyi aika tavalla, kun pensaat ja kuunliljat muodostavat yhtenäisen vyöhykkeen reunassa rehottavan sammalleimun takana.
Ex tempore hankitusta kuunliljasta seurasi siis yhden uuden kukkapenkin perustaminen ja kymmenkunta kasvia vaihtoi paikkaa. Nyt vain paljon, paljon vettä istutuksille, että ne pysyvät hengissä. Todella järkevää tehdä tällainen operaatio juuri hellesäällä. Toivotaan parasta!
********************
Ps. Eikä tämä operaatio vielä mitenkään valmis ole. Toisessa liljapenkissä odottaa jakamista monta isoa päivänliljaa, eli tämä uusi liljapenkki varmaan vielä loppukesästä laajenee. Isosta istutuksesta puolestaan on tarkoitus siirtää kaikki akileijat ison kiven juureen pihan nurkkaan. Siellähän majailee tarha-alpi, joka joutaisi lähteä muualle... Ja sitten ne vuorenkilvet vielä pois ja pientä havua tilalle ja uusi penkki vuorenkilville. Miälenvikasta.


