Uusi vuosi toi talven tullessaan ja samalla internet tulvahti täyteen monenmoisia vinkkejä parempaan elämään, laihtumiseen, liikkumiseen, terveelliseen ruokaan jne jne. Kuntosalit ja jumppatunnit ovat täynnä innokkaita uuden elämän aloittajia. On tipatonta tammikuuta ja sokeriton tammikuu - haastetta. Uusi vuosi on uusi alku, onhan se kaunis, lohdullinenkin ajatus. Mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, pitkien pyhien jäljiltä levänneenä ja virkistyneenä.
Muuttuuko kuitenkaan mikään? Sinnitellään sokeritta kuukausi ja palataan sitten vanhoihin tapoihin? Riehutaan salilla lihakset kipeiksi ja palataan sohvan pohjalle? Päätetään muuttaa kaikki nyt ja heti, ja väsähdetään parissa viikossa? Kyllä, tällaista polkua olen useaan otteeseen kulkenut ja omalla kohdallani tiedän, että ei vaan toimi. Muutokset ottavat aikansa ja liian monta asiaa yhtä aikaa ei johda hyvään lopputulokseen. Minun tapani on varmasti hidas (ja täysin kärsimättömän luonteeni vastainen), mutta toivottavasti sitten palkintona on pysyvä muutos.
Vanhojen kujeiden kanssa tuntuu töitä riittävän edelleenkin. Otin viime vuoden puolella kaksi muutosta työn alle, toinen niistä oli kahvi ja toinen ruutujen poistaminen makuuhuoneesta. Kahvittomuuden kanssa pärjään aika hyvin, tosin välillä sitä vaan tekee mieli ihan hirveästi. Seuraukset ovat olleet juuri niin palkitsevia kuin toivoinkin. Olo on tasoittunut, ja kofeiinitärinät taaksejäänyttä elämää. Kännykkä ja tabletti ovat aika hyvin pysyneet poissa yöpöydältä. Kerran tosin sorruin katsomaan Poirotia nukkumaan mennessäni. Nukahdin 10 minuutissa. Nukahtamistani tabletti ei tosin ole ennenkään häirinnyt, mutta unen laatuun se voi hyvinkin vaikuttaa. Lieneekö näistä kahdesta muutoksesta johtuvaa, että nukun tällä hetkellä paljon sikeämmin kuin ennen. Tavoite saavutettu - uniasiat varsin hyvällä mallilla!
Seuraavaksi on sitten vuorossa muutoksia ravintorintamalla, joka on minulle näistä kolmesta perusasiasta (lepo - ravinto - liikunta) se kaikkein vaikein ja pahoja tapoja riittää karsittavaksi vaikka kuinka paljon. Elämäntaparemontointi on vähän kuin vanhan omakotitalon remppaaminen, ei siinä taida olla koskaan valmis ja joskus voi motivaatio olla vähän koetuksella. Välillä onkin hyvä ottaa ulkopuolista apua vastaan näiden muutosten kanssa painimiseen. Niinpä ilmoittauduin salillani tammikuussa järjestettävälle detox-kurssille (kuinka todella klassisen tammikuista!), josta odotan kunnon starttia ruokavalion remontoinnille. Kurssi alkaa ensi sunnuntaina, saas nähdä, millaisia ajatuksia se herättää.
Oletko sinä päättänyt tehdä jotain toisin tänä vuonna?
Millä keinoilla aiot päästä tavoitteeseesi?
Säkenöivää Uutta Vuotta 2016!



