perjantai 16. syyskuuta 2016

Punajuuri ja vuohenjuusto ne yhteen soppii

Punajuuri ja vuohenjuusto ovat mainio syksyinen makupari. Minulla on hieman ristiriitainen suhde punajuureen. Periaatteessa pidän punajuurista, mutta kyllästyn siihen hyvin äkkiä. Vuohenjuustoa puolestaan voisin syödä melko rajattomasti, mutta sen rasvaprosentti ei ole hyvää seuraa minun rasvaprosentilleni. Niinpä kehittelin tämän pienen lisukevuoan, jossa molempia on sopivasti. Kvinoa lisää vielä annoksen ruokaisuutta, joten tätä herkkua voi syödä sellaisenaan tai vaikkapa lihapullien ja kermaviilikastikkeen kera. 



Punajuuri-kvinoavuoka vuohenjuustolla


2 punajuurta (200 g)
1 tl kuivattua rosmariinia
1 rkl oliiviöljyä
1 dl kvinoaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa

Kypsennä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuori ja raasta punajuuri. Kertakäyttöhanskat ovat tässä oivallinen apuväline, näin vältyt käsien värjäytymiseltä.
Laita vuokaan punajuuriraaste, kypsä kvinoa ja mausteet ja sekoita. Sekoita joukkoon vuohenjuusto kunnon lohkareina.
Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes punajuuriraaste on pehmennyt.

Makoisaa viikonloppua sadonkorjuuherkkujen parissa! 

torstai 15. syyskuuta 2016

Matkalla Suomessa: Kuivataipaleen kanava

Lupailin taannoin juhannusjutussa kertoa lisää Kuivataipaleen kanavasta ja tässä tarjoilen nyt teille palasen kauneinta Sisä-Savoa. Kuivataipaleen museokanava sijaitsee Suonenjoella, Jalkalan kylässä. Se yhdistää toisiinsa Kymijoen vesistön ja Vuoksen vesistön. Kuivataipale onkin tehtävässään ainutlaatuinen, sillä Suomesta ei löydy toista kaksi vesistöä yhdistävää kanavaa. Kanava on tänä päivänä pienveneiden käytössä, mutta aikanaan sillä on ollut merkittävä rooli savolaiselle teollisuudelle. Tutustutaanpa kanavaan hieman tarkemmin.



Kuivataipaleen kannaksen läpi on kaivettu ensimmäinen vesireitti 1860-luvulla, jolloin Suomi alkoi teollistua vauhdilla ja tarvittiin uusia kuljetusreittejä. Tämän 300 metrisen kanavan Paasveden ja Kuvansin välille rakensi Sorsakoskella toiminut Hackman-yhtiö puunuittoa varten. Kanavaan rakennettiin sulut Hackmanin toimesta vuonna 1890-91, jonka jälkeen Sorsakosken tehtaan tuotteet kulkivat laivoilla kanavan kautta Suonenjoelle, jonne oli valmistunut rautatie muutamaa vuotta aiemmin. Kanava jäi pois käytöstä 1960-luvulla, ja hiljaiseloa jatkui 1990-luvun puoliväliin asti, jolloin Museovirasto kunnosti kanavan pienveneliikenteelle. 



Sulkukammiolla on pituutta 19 metriä ja leveyttä 5 metriä. Kanavan tervantuoksuiset, käsikäyttöiset sulut ovatkin veneilijälle omanlaisensa elämys. Kanavan rantamilta löytyy punainen museotupa, jossa voi perehtyä paikan historiaan. Kuivataipaleelta löytyy myös tulipaikka ja ilmeisesti geokätkökin, tätä en ole asiaan perehtymättömänä kylläkään voinut todentaa. Tänä päivänä kanavaan tutustujat taitavat tulla paikalle useammin autolla kuin veneellä. Matkaa Suonenjoen keskustasta Kuivataipaleelle on maanteitse noin 18 km. 

Kanava alittaa maantiesillan ennen sulkuja.


Sulkupuomit tuoksuvat herkullisesti tervalle. 
Punamultainen hirsirakennus kätkee sisäänsä tietopaketin kanavan historiasta.


Höyrylaiva-aikataulu löytyi museosta.


Käväisimme Kuivataipaleella veneellä Suonenjoen suunnasta. Tässä vielä hiukan kesäisiä järvimaisemia Savon sydämestä. Ruska lienee juuri nyt ihasteltavana Paasveden ja Kuvansin rannoilla. Ihana muistella kesää, kun syksy puskee päälle! 





Näkymää Kuvansin suuntaan.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Proteiineja kasveista | Tempe

Olen orastavan tietoinen siitä, että ihmiskunnalle ei hyvä heilu, jos pihviä popsitaan nykyistä tahtia hamaan tulevaisuuteen. Kuitenkin valehtelisin, jos väittäisin, että ensisijaisesti ruokavaliotani määräisi jokin muu kuin oma maku ja mieltymykset. Kokeilen mielelläni uusia raaka-aineita, joten kun vakimarkettini hevi-osastolla silmiini osui jostain itujen ja valmiiksi pilkottujen salaattien välimaastosta tempe-paketti, se päätyi pienen tutkinnan jälkeen ostoskärryyn. (Kyllä, minä olen se ruokaostoksilla kävijä, joka syynää purkinkylkien pienet präntit.) 

Mitä on tempe (tai tempeh)? 

Tempe on alunperin Indonesiasta lähtöisin oleva ruoka, joka valmistetaan soijapavuista fermentoimalla. Pavuista tekee tempen sienirihmasto nimeltä Rhizopus oligosporus, joka pilkkoo soijapapujen proteiinit helpommin sulavaan muotoon ja sitoo pavut tiiviiksi levyksi. Tempeä voidaan valmistaa myös muista palkokasveista, ja kotimainen Palkuainen käyttää tuotteissaan mm. hernettä, härkäpapuja ja sinilupiinia. Tempe on maultaan melko mieto, joten sitä on helppo käyttää erilaisissa ruoissa ja maustaa vaikkapa indonesialaisittain tai meksikolaisittain. 

Miten hyödynsin tempeä? 

Tein tempestä kasvispyttipannun. Pilkoin 160 g tempe-levyn pieniksi paloiksi ja pyöräytin sen öljyssä pannulla, kyytipojaksi reippaasti ras-el-hanout-maustesekoitusta. Sitten joukkoon pakastekasvikset, vähän aurinkokuivattua tomaattia ja spydäri oli valmis kädenkäänteessä. Taatusti terveellisempi vaihtoehto kuin se perinteinen makkara-perunapannu. Vielä paistettu kananmuna päälle, niin tuhti lounas ateria on valmis. 




Toista Palkuaisen tempe-tuotetta, hernetempeä, käytin salaatissa. Siitä lisää täällä. Tempe toimii salaatissa proteiininlähteenä erinomaisesti, kun se on paistettu pannulla rapeaksi. 

Eksoottisen kuuloinen lupiinitempe odottelee jääkaapissa. Mitähän herkkua siitä kehittelisin? Oletko sinä kokeillut tempeä? 

(Toim. huom. Jutun tempe-tuotteet on ostettu omalla rahalla ja silkasta uteliaisuudesta kasviproteiineja kohtaan.)

Herkullista viikonloppua!