keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pääsiäispulla appelsiinituorejuustotäytteellä

Pieni leipoosi puski pintaan viime perjantai-iltana ja löysin itseni leipomasta pullaa klo 23 illalla. Jo pidemmän aikaa oli resepti-idea kutitellut jauhopeukaloa ja nyt sitä sitten oli pakko päästä testaamaan. Peruspulla saa täytteekseen pääsiäisenä usein rahkaa ja rusinoita, mutta tällä kertaa laitoinkin täytteeseen appelsiinituorejuustoa. Pullataikinan leivoin vähän vahingossa ilman kananmunaa ja laktoosittoman maidon puutteessa päädyin käyttämään nesteenä veden ja kaurajuoman sekoitusta. Hyvää, pehmeää pullaa tuli tälläkin tavalla.



Täyte 

Tämä annos riittää n. 12-15 pullaan, eli reilu puolet puolen litran pullataikinasta.

200 g appelsiinituorejuustoa
1 kananmuna
makeutukseen vaniljasokeria
(appelsiinimarmeladia, mikäli haluat voimakkaamman appelsiinin maun)

Leivo pullataikinasta pyöreitä pullia ja kohota pellillä. Paina kohonneeseen pullaan keskelle kolo juomalasin pohjalla. Täytä kolo tuorejuustotäytteellä. Voitele reunat kananmunalla. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat.

Pulla muuntuu leivokseksi, kun koristelet sen persikkaviipaleilla.

Pullantuoksuista Pääsiäistä! 





tiistai 22. maaliskuuta 2016

Supersmoothiet - mangosta mustikkaan

40+ bloggaajat kävivät viime lauantaina juhlistamassa Hellapoliisi Kati Jaakosen ja Pinkit korkokengät Maiju Kauppilan uutta Supersmoothiet - kirjaa. Kiitos kutsusta, Kati ja Maiju! Makoisaa ja mukavaa iltapäivää vietettiin Hellapoliisin linjakkaasti pinkki-mustissa toimitiloissa Pakilassa. 






Smoothiekirja syntyi kahden tehopakkauksen yhteistyönä Indonesian ja Keski-Suomen kauniissa maisemissa, ja resepteissä on käytetty marjoja ja hedelmiä todella monipuolisesti. Smoothie- ja mehuohjeiden lisäksi kirjasta löytyy myös matkakertomus. Jos siis blenderi on unohtunut pölyttymään kaapin nurkkaan tai tutut vakiosmoothiet alkavat kyllästyttää, kannattaa hankkia Supersmoothiet -kirja omaan keittiöön inspiraatioksi ja myös silmäniloksi. Kirjan kuvitus on nimittäin silmiähivelevän kaunis! 


Herkullinen vihersmoothie, jossa mm. lehtikaalia. 
Suloinen mansikkaminttusmoothie
Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan Hellapoliisin toimintaan. Siinä on aina jotain yhtä lumoavaa, kun kuuntelee ihmistä, jolle oma työ on intohimo ja näinhän se yrittäjillä usein on. Tässä vielä muutama makupala iltapäivän annista.


Tiloista löytyy myös biljardipöytä - pinkki, tottakai. 


Ei hassumpi maisema! 
Hellapoliisin astiavarasto sai kaikki seurueen ruokabloggaajat
huokailemaan ihastuksesta. 

Hedelmävati on yksinkertaisuudessaan ja väriloistossaan upeaa tarjottavaa.

Gluteenittomat marja-marenkimuffinit veivät kielen mennessään! 
Kotiin viemisiksi saimme vielä kassillisen herkkuja, mm. erilaisia Sam-hunajia. 


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Viinivinkki pääsiäiseksi: Hardys Stamp

* Yhteistyössä Hardys

Pääsiäinen on kirkollisen merkittävyytensä lisäksi myös yksi vuoden suurimmista ruokajuhlista. Paaston ajan päättymistä on juhlistettu vuosisatojen ajan eurooppalaisessa ruokakulttuurissa, ja monilla tämän päivän pääsiäisperinteillä on pitkät juuret. Lammas, pasha, suklaamunat, mämmi ym. pääsiäisherkut ovat vallanneet marketit ja ruokamedian jo hyvissä ajoin ennen juhlapyhiä. Virittäydytään siis hetkeksi pääsiäisen ostoslistaan, tällä kertaa viinivalintojen kautta. Postauksen lopusta löydät myös pari ruokavinkkiä. 

Sain taannoin maisteltavaksi Hardysin viinejä, joista löytyy oivallisia makupareja pääsiäisen herkuille. Hardys on yksi Australian vanhimmista ja tunnetuimmista viinitaloista, jonka historia ulottuu 1850-luvulle asti. Hardys viinejä löytyy useista eri hintaluokista, eli australialaisilta viinitarhureilta löytyy osaamista tehdä sekä kohtuuhintaisia, mutta laadukkaita käyttöviinejä, että tarkkaan valikoiduista rypäleistä tehtyjä huippulaatuisia vuosikertaviinejä. Hardysin tuotemerkeistä Stamp ja BIN ovat alle 10 euron hintaluokassa, mutta ero viinien välillä on pienestä hintaerosta huolimatta varsin iso. 

Hardys BIN 141 Colombard Chardonnay
Hardys BIN 343 Cabernet Sauvignon - Shiraz - Ruby Cabernet
Hinta Alkossa 6,48 e

Hardys Stamp Chardonnay 60 % Semillon 40 %
Hardys Stamp Shiraz 73 % Cabernet Sauvignon 27 %
Hinta Alkossa 9,49 e.

Australialaisille viineille ominaisesti sekä Hardys Stamp että Hardys BIN ovat helppoja, perusvarmoja viinejä. Viinien ero tulee esiin, kun ne saavat olla lasissa hieman pidempään. Istuimme iltaa ystävien kanssa ja laseissamme oli rinnakkain punainen Stamp ja BIN. Siinä missä Stamp säilytti arominsa mukavasti, BIN menetti kepeän tuoksunsa varsin nopeasti. Muutaman euron hintaero huomioiden pääsiäispöytään valikoituisi siis Stamp, joka on laatuunsa nähden todella kohtuullisesti hinnoiteltu. 

Millaista ateriaa sitten Hardys Stamp Shiraz Cabernet voisi säestää? Viini on keskitäyteläinen ja intensiivisen marjaisa, mutta ei ryhditön, sillä sekä tuoksusta että mausta löytyy sopivasti mausteista syvyyttä. Shiraz-sekoitteilla ei ole tapana jäädä soittamaan kakkosviulua, joten tämä viini täydentäisi oivallisesti melko voimakkaankin makuisia liharuokia. Meillä nautittiin pääruokana poron ulkofileetä, ja yhdistelmä toimi oikein hyvin. Stamp sopisi hyvin myös pääsiäisen lammasruuille ja lähestyvällä grillikaudella savuisen mausteinen pulled pork burger kelpuuttaisi rinnalleen tämän aussipunaviinin. 

Hardys Stamp Chardonnay Semillon on maultaan riittävän voimakas pärjätäkseen rasvaiselle savukalalle, mutta sopivan raikas, ettei se peitä alleen hienostuneempia makuja. Tarjosin tätä valkoviiniä yrttisen savusiikasalaatin kera. Valkoinen Stamp toimisi hyvin myös erilaisten savulohiherkkujen kanssa. Valkoinen BIN jäi vielä kaappiin odottelemaan kesää ja lämpöä, jolloin sesonki kevyempine herkkuineen on otollisempi hedelmäisille valkoviineille. 

Rauhallista Pääsiäisen odotusta ja hyvää viikonloppua! 


Alkuun: Savusiikaa ja katkarapuja, yrteillä ja granaattiomenalla
höystettyä rapeaa salaattia ja granaattiomenavinaigrettea.


Pääruoaksi. Kokonaisena paistettua poron ulkofileetä, uunijuureksia, vihreitä papuja,
mustaherukalla höystettyä punaviinikastiketta sekä perunamuussia.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Appelsiinijuustokakku

Kivi&Kakku palaa kaiken elämäntaparemontoinnin ohessa välillä Kakku-osastolle. Kyllä tuo elämäntapojen muuttaminen on viime viikkoina ollut kovin kivistä puuhaa, joten joskus pitää itselleen antaa lupa herkutella hyvällä omallatunnolla. Kunhan siitä ei sitten tule taas tapa... Saimme ihania ystäviä kylään viime viikonloppuna ja jälkkäriksi tein keväisen raikkaan appelsiinijuustokakun. Tämä kakku olisi oivallinen vaikkapa pääsiäisen juhlapöytään. Juustokakku toteuttaa yhden helpon kokkauksen pääkriteereistä, sen voi tehdä etukäteen valmiiksi. 

Appelsiinijuustokakun kyytipojaksi sopii makea unkarilainen jälkiruokaviini, Tokaji Aszu.


Appelsiinijuustokakku

Pohja: 
200 g digestive-keksejä
75 g voita

Murskaa keksit. Itse tykkään tehdä tämän siten, että laitan keksit isoon pakastepussiin ja kaulitsen keksit muruiksi pussin päältä. 
Sulata voi ja sekoita keksimurujen kanssa tasaiseksi massaksi. Painele keksipohja irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla. Kakku on helppo vetää leivinpaperin kanssa pois vuokapohjalta. 

Täyte: 
5 liivatelehteä
1 prk appelsiinirahkaa
200 g appelsiinituorejuustoa
2 dl vispikermaa 
1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
tomusokeria maun mukaan

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. 
Vaahdota kerma ja sekoita siihen rahka ja tuorejuusto. 
Kuumenna puolet mehusta kiehuvaksi ja liuota siihen liivatelehdet. Sekoita hyvin, ettei liivateliemeen jää klimppejä. Kaada hiukan jäähtynyt liivateliemi ja loput mehusta täytteen joukkoon. Sekoita hyvin. 
Tarkista maku ja lisää tomusokeria tarpeen mukaan. 
Kaada täytemassa keksipohjan päälle, peitä vuoka esim. kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli. 

Kiille: 
3 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
3 liivatelehteä
tomusokeria

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kuumenna tilkka mehua ja liuota siihen pehmenneet liivatteet. Lisää loput mehusta ja sekoita tasaiseksi. Mausta tomusokerilla. Kiille saa olla kunnolla makea, että appelsiinin maku tulee hyvin esiin. Varsinkin jos juustomassa ei ole kovin makea, kakku tarvitsee makean kiilteen vastapainoksi. Kaada kiille kakun päälle ja siirrä kakku takaisin kylmään hyytymään neljäksi tunniksi. 

Koristele pääsiäisrakeilla tai suklaamunilla. Tarjoa lisäksi kastikkeena mansikka-mangososetta. 

Kastike:
0,5 l pakastemansikoita
1 kypsä mango

Soseuta mansikat ja mango sauvasekoittimella tai blenderillä, lisää tarpeen mukaan makeutukseksi hiukan juoksevaa hunajaa.




keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Tulinen linssikeitto

Tammikuisen detoxin aikana ruokavaliooni tulivat mukaan mausteiset kasviskeitot. Linssikeitto on sopivan täyttävää, mutta kuitenkin kevyttä ruokaa, joka lämmittää mausteisuudellaan mukavasti varsinkin talvikaudella. Keittoa voi muunnella loputtomasti oman maun mukaan vaihtelemalla mausteita ja kasviksia. Pidän siitä, että mausteet vähän polttelevat suuta, joten tässä linssikeitossa maistuvat chili ja curryjauhe. Jos et ole tulisen ruuan ystävä, voit jättää chilin pois ja vähentää curryjauheen määrää. Detox-versiosta jätetään pois fondi ja maku hoidetaan kohdilleen suolalla. 



Ainekset

2 rkl kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä
2 tl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
1 sipuli pieneksi silputtuna
3 porkkanaa suikaloituna
2 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 mietoa punaista chilipalkoa viipaloituna (tai jätä chili pois, jos et pidä tulisesta)
5 dl vettä
1 kana- tai kasvisfondi (Fond du Chef)
5 dl tomaattimehua
puolikas fenkoli suikaloituna
puolikas suippopaprika suikaloituna
175 g käyttövalmiita punaisia linssejä
pari kourallista suikaloitua lehtikaalia

Aloita pilkkomalla kasvikset. Kasvikset saavat valmiissa keitossa tarjota vähän vastusta hampaille eli tarkkaile keittoaikoja, ne vaihtelevat sen mukaan, miten ohuita suikaleita olet leikannut. 
Sulata kookosöljy kattilassa ja lisää curryjauhe ja kurkuma, sekä porkkanasuikaleet, sipulisilppu, valkosipuli ja chili. Kuullota kasviksia ja mausteita hetken aikaa. 
Lisää vesi ja fondi. Anna kiehua 10 minuuttia. 
Lisää tomaattimehu, fenkoli ja paprika. Anna kiehua toiset 10 minuuttia.
Lisää linssit ja lehtikaali. Kypsennä vielä viitisen minuuttia ja tarkista maku.  
Lopuksi voit halutessasi maustaa keiton tuoreella korianterilla ja chilikastikkeella höystetyllä turkkilaisella jogurtilla. 

Hyvää ruokahalua!